Ulkona harhailleen 4-vuotiaan vanhemmat eivät joudu oikeuteen
Sastamalalaiset 4-vuotiaan tytön vanhemmat eivät saa syytettä heitteillepanosta tapauksessa, jossa 4-vuotias tyttö löydettiin Uittomiehenkadulta harhailemasta yöpuvussaan keskellä yötä, kertoo Tyrvään Sanomat verkkosivullaan.
Pirkanmaan johtavan kihlakunnansyyttäjän Jouko Nurmisen mukaan tyttö oli jätetty yksin kotiin nukkumaan, kun äiti lähti kuljettamaan miestään ja tämän veljeä ravintolaan. Vanhemmat poistuivat asunnosta puolen yön aikaan.
– Äidin piti olla pois kotoa maksimissaan vain 10 minuuttia, mutta automatkalla tuli soitto tuttavalta, joka pyysi vanhempia käymään. Mukaan piti tulla lisää väkeä, Nurminen kertoo.
Vanhempien poissaolon aikana tytär oli herännyt, pukeutunut päällystakkiin ja kenkiin sekä lähtenyt ulos asunnosta. Vanhemmat olivat lopulta poissa noin tunnin ajan. Kun he saapuivat kotiin, tytärtä ei löytynyt asunnosta.
Pihalla näkyi jalanjälkiä, joita vanhemmat seurasivat ja huutelivat tytön nimeä. Lopulta he soittivat hätäkeskukseen.
Ohikulkija löysi joulukuussa keskellä yötä Uittomiehenkadulta kylmissään olleen pikkutytön yöpuvussaan räntäsateessa. Mies luuli maassa ollutta myttyä ensin koiraksi, mutta huomasi että mytty olikin pikkutyttö mykkyrässä.
Poliisi tutki asiaa heitteillepanona, mutta johtava kihlakunnansyyttäjä ei nosta syytettä.
– Äiti ja isä olivat tapahtuman jälkeen järkyttyneitä ja katuvaisia. Tällaista ei varmasti tapahdu enää tässä perheessä.
















kyllä taas joutuu oma oikeustaju koetukselle. Minusta lapsen heitteillejättö on yksinkertaisesti selitetty jo laissa ja syyttämättä jättäminen on todella väärin. Vaikka äiti olisi lähtenyt viemään isää sairaalaan ei sekään olisi oikein puhumattakaan kun isää vietiin hieman "rentoutumaan"
Ilmoita asiaton kommentti