Tykistöprikaatin hallinto Porin Prikaatiin
Puolustusvoimien rakenneuudistus säästää suurimmaksi osaksi Niinisalon varuskunnan toiminnot Kankaanpäässä. Tosin Tykistöprikaatin hallinto yhdistetään Porin Prikaatin kanssa vuoden 2014 lopussa.
Rajuimmin uudistus ravistelee Satakunnan Sotilassoittokuntaa, joka lakkautetaan tämän vuoden loppuun mennessä.
Tykistöprikaatin komentaja everstiluutnantti Pertti Lahtinen toteaa, että Niinisalossa ei ole mitään syytä huokaista helpotuksesta.
– Aina kun on kyse henkilöstöasioista, niin ne eivät ole helppoja. Toki on hyvä asia, että varusmieskoulutus Niinisalossa jatkuu, ja toivon mukaan myös reserviläiskoulutukseen saadaan taas rahaa vuoden 2015 jälkeen.
Everstiluutnantti Lahtinen kertoo, että vasta jatkosuunnittelun aikana selviää millä tavalla hallinnon eri toiminnat toteutetaan. Silloin tiedetään, mitä tehtäviä hoidetaan Niinisalossa ja mitä Säkylässä tai mahdollisesti Maavoimien esikunnassa Mikkelissä tai Puolustusvoimien palvelukeskuksessa.














Qnnittelen 40vuotista.Suomen Tykistön särmää tykistö aselajin kermaa.Reipasta tykkimies henkeä.aina on pårjåtty ja aina pärjätään.
Ilmoita asiaton kommentti