Satakunta
Päivitetty 8.2.2012 15:49, julkaistu 8.2.2012 13:33

”Parempaa vaaliasetta ei keskusta olisi voinut saada”

Kansanedustaja Jari Myllykoski (vas.) pitää harmillisena, että keskustelu lähtee liikkeelle kuntajaon karttamallista.

– Se on valmistelevalta ministeriltä huono avaus. Niin ikään lauselma pakkovarauksesta saa monet miettimään.

– Parempaa vaaliasetta ei keskusta olisi voinut kunnallisvaaleihin saada.

– Sinänsä malli ei tarjoa Satakunnan osalta yllätyksiä. Nyt onkin sitten mielenkiintoista nähdä, että toteutuu todellinen kuntakuuleminen.

Kansanedustaja Kristiina Salonen (sd.) on Myllykosken kanssa samoilla linjoilla siitä, että pelkkä karttaan tuijottelu ei ole järkevää.

– Negatiivista, että huomio kiinnittyy vain karttoihin, eikä tehtyyn satojen sivujen selvitykseen. Asiaa käsitellään nyt vain kartan pohjalta. Kuntauudistuksia ei toteuteta pelkillä karttaharjoituksilla.

Sampsa Kataja (kok.) pitää saatua rakennemallia ”äärettömän loogisena ja perusteltavana”.

– Vastaa sitä, mitä Satakunnasta on jo aiemminkin esitetty.

– Suurin keskustelu käytäneen Euran suuntautumisesta. Tavoitellaanko ylipäätään Eura-Säkylä-Köyliölle omaa kuntaa vai jakautuisiko se Huittisten ja Rauman suuntaan? Kyse on tietenkin siitä, mistä ihmiset luontaisesti palvelunsa hakevat.

Timo Kalli (kesk.) painottaa kuntien kuulemisen merkitystä.

– Vasta sen jälkeen voidaan tarkastella näitä suunnitelmia.

– Itse hyväksyn Satakunnassakin tarpeen liitoksille, mutta en hyväksy pakkoliitoksia. Nyt saatua mallia voidaan pitää Satakunnassa pitkän aikavälin suunnitelmana ja sinänsä se on toteuttamiskelpoinen.

Ari Jalonen (ps.) aikoo vielä perehtyä mallin yksityiskohtiin, mutta arvioi jo nyt ratkaisun toteutumisen edellytyksiä.

– Pakkoliitoksista ei hyvää synny. Jos liitoksia kyetään saavuttamaan neuvotteluilla ja sopimalla, voidaan saavuttaa toimivia rakenteita.

– Olen myös huolissani kuntarajat ylittyvien toimintojen tulevaisuudesta mikäli pakkoliitoksia käytettäisiin. Jos niitä jää Satakunnan ulkopuolelle, kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksia estetään.

Anssi Joutsenlahti (ps.) ei innostu Pohjois-Satakunnan roolista nyt esitetyssä mallissa.

– Jos Kankaanpään ympärille kootaan vain pieniä kuntia, siitä ei saada elävää kuntakokonaisuutta. Kyllin vahva kokonaisuus rakentuisi vain kokoamalla yhteen Parkano ja Kankaanpää ja niiden ympäryskunnat.


AVAINSANAT: kansanedustaja, kuntauudistus, kuntakartta

Kommentit (26)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)18.2.2012 13:13

"Kunnat päättävät itse." Näin on, mutta kepulle jää luu käteen. Voi käydä niin, ettei kukaan isompi kunta halua ottaa köyhiä kepulaiskuntia vaivoikseen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)18.2.2012 13:08

Kuntaliitos pelkästään ei ratkaise mitään. Tärkeintä on liitoksen yhteydessä muuttaa rakenteet sellaisiksi, että kuntalaisten palvelut voidaan toteuttaa nykyistä kustannustehokkaammin. Kunnat ovat osakkaina erilaisissa terveydenhoito-, koulutus-, yms palveluita tuottavissa kuntayhtymissä. Myös näiden yhtymien rakenteet pitää muuttaa uusien vaatimusten mukaisiksi.
Tähänastisista kuntaliitoksista on sekä hyviä että huonoja kokemuksia. Huonot kokemukset ovat tapauksista, joissa on tehty pelkkä "kosmeettinen" liitos.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.2.2012 10:23

Köyhät yhteen, niin saadaan yksi rikas! Se on vanha yhtälö, jonka todenperäsisyys on jo todistettu - MOT.

Pori ottaa kyllä kaikki syliinsä, oli köyhä tai rikas ja sitten lopettaa kaikki toiminnot niissä entisissä kunnissa. Porin tarkoitus on olla vain suuri ja "kaunis" - hinnalla millä hyvänsä. Mutta Harjavalta ja Eurajoki ovat Porille todellisia herkkuvälipaloja.

Jos mainitut kunnat eivät nyt liity Poriin ja tekevät muut ratkaisut, niin kuluu ehkä muutama vuosi sillä tavalla ja sen jälkeen Pori on taas vääntämässä niitä uusia kuntia itselleen. Ahneus ei lopu koskaan ja sillä on pas:nen loppu.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 19:34

Raha on ainut mikä pakottaa kuntaliitoksiin. Tilanne menee aika pian sellaiseksi, että köyhimpiä kuntia ei huoli kukaan. Niitä on Porin ympäristössä ihan tarpeeksi. Toivottavasti valtio ei pakota Poria ottamaan niitä kaupunkiinsa. Kepu hoidelkoon köyhät pikkukunnnat niiden omilla verovaroilla. Me porilaiset emme suostu maksumiehiksi.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 15:25

"Kunnat päättävät itse." Niinpä, mutta jos kunnalla on pelkkää velkaa ja suuret menot eikä veronmaksajia nimeksikään, niin vaihtoehdot ovat vähissä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 10:13

Keskustalaiset huutaa kilvan KIviniemen johdolla EI pakkoliitoksille mutta eivätkä halua ymmärtää Virkkusen avausta kuntiin päin - tarkoitushan on nyt mallin mukaisesti käynnistää keskustelu kuntapäättäjien kanssa eikä tehdä pakolla pakkoliitoksia. Mutta kun aikaisempi alhaalta ylöspäin malli, menneitä kuntarakenteen uudistuksia katsoessa, ei toiminut toivotulla tavalla, niin aika vähissä on olleet isäntien ja kuntapäättäjien halut olleet luopua palleistaa... kirjaimellisesti. Eli, jos ei kunnat löydä toisiaan hyvällä niin sitten kriisikunnat hoidetaan muuten ruotuun.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)8.2.2012 22:02

Kyllähän tässä nyt ulosmitataan kaikki hyöty kepun sen vaaleissa karille ohjanneesta virheellisestä politiikasta ja persujen rintamakarkuruudesta hallitusneuvotteluissa täysimääräisesti.
Niin ikävästi näyttää käyvän, että persuja vaaleissa äänestänyt sai aikaiseksi vain sen, että kolmisenkymmentä hänelle tyystin vierasta kaveria nostaa hyvää palkkaa muutaman vuoden istumalla tuppisuuna EK:n valiokuntien ja ison salin jakkaroilla.
Ja nyt kuntauudistusta katsellessa vielä lisänä hallaa omalle pieneläjän asemalleen tietysti, sillä kuntauudistus tullaan varmasti ajamaan tällä vaalikaudella pisteeseen, josta ei ole enää paluuta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)8.2.2012 20:46

Toivottavasti kunnat saavat päättää itse ja Virkkusen kartat arkistoidaan pois vahinkoa tuottamasta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)8.2.2012 20:26

19.36 Olen samaa mieltä kanssasi tuosta herra Jalosesta,vastaukset asiaan kuin asiaan ovat aina ympäripyöreitä. Jatkokautta noilla kommenteilla tuskin lunastetaan?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)8.2.2012 19:55

Eu:sta jo nähdään mitä on liitotuminen!Miten useampi kunta voi tulla toimeen,kun yksinäänkään ei onnistu?

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Musiikki
MAINOS
Kotimaa
Lukijoiden kuvat

IMG_2195

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Blogit
 
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Urheilu
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot