Satakunta
Päivitetty 15.2.2012 13:41, julkaistu 8.2.2012 10:35

Auer-jutun syyttäjä vetäytyy kesken syyteharkinnan

Anneli Aueria koskevien uusien rikosepäilyjen syyttäjä vaihtuu.

Auerin epäillyistä törkeistä väkivalta- ja seksuaalirikoksista alusta asti esitutkintayhteistyötä poliisin kanssa tehnyt syyttäjä Jouko Saario Länsi-Suomen syyttäjänvirastosta on ilmoittanut vetäytyvänsä jutusta, kun syyteharkinta oli aivan lopuillaan.

Syynä ovat puolueettomuusepäilyt, jotka syntyivät, kun Saario antoi tammikuun lopulla julkisuuteen lausunnon, joka koski vielä syyteharkinnassa ollutta uutta epäiltyä rikoskokonaisuutta. Aueria ja hänen entistä miesystäväänsä epäillään törkeistä väkivalta- ja seksuaalirikoksista.

Syyttäjä antoi Iltalehdelle lausunnon, jonka mukaan ”näyttää siltä, että syytteet nostetaan” ja että ”todennäköisesti syytteiden rikosnimikkeet tulevat olemaan samat kuin epäilyvaiheessakin”.

Auer-jutun syyttäjän vaihtaminen oli jo valtakunnansyyttäjäviraston harkinnassa. Syyttäjä Saario veti kuitenkin omat johtopäätöksensä keskusteltuaan oman esimiehensä, Länsi-Suomen syyttäjänviraston päällikön Kalle Kyhän kanssa.

– Lähtökohta on, että syyttäjä ei ilmoita syyteharkinnallisia lopputulemia ennen kuin esitutkinta on päättynyt ja syyteharkinta on tehty, apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske linjaa syyttäjien tiedotusohjetta.



AVAINSANAT: Anneli Auer, syyttäjä, syyteharkinta

Kommentit (30)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)9.2.2012 10:13

Tuskinpa ketään pidetään vangittuna, jos ei ole mitään näyttöä.
Aika näyttää...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 10:08

"Viekää nyt hyvät ihmiset todisteenne Annelin syyttömyydestä poliisille. Elämme 2012 Suomea, haloo! Ja te luulette että poliisi keksii tuollaisia syytteitä."
------------
Suomessa ei tarvitse todistaa syyttömyyttään.

Sensijaan syyttäjän on todistettava syyttämänsä henkilön syyllisyys. Ja, juuri tästä ei näytä tulevan mitään. Juttu vain venyy ja pitkittyy, mikä on selkeä todiste siitä, että Auer on vangittu kostonhimossa ja sitten yritetään tehdä hänestä syyllinen ilman reaalisia todisteita.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 09:58

Voi Pyhä Sylvi, eikö tämä Auer-juttu ikinä lopu.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 09:22

Mikko Niskasaarella on hyviä juttuja poliisista ja syyttäjistä. :)

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 07:15

todella järkyttävää ajojahtia ja kaikkea p....kaa on heitetty Auerin niskaan esim. lapsiin sekaantumista...täytyy olla todella suurta puppua - vaikeaa näyttää olevan tappion myöntäminen !"

Elämme poliisivaltiossa, jota johtaa Paatero.
Päästäkää nyt syytön ihmeinen vapauteen !!!"

Viekää nyt hyvät ihmiset todisteenne Annelin syyttömyydestä poliisille. Elämme 2012 Suomea, haloo! Ja te luulette että poliisi keksii tuollaisia syytteitä.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 06:40

Tästä tulee veronmaksajille vielä ennätyskallislasku

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 02:14

Halusiko syyttäjä näin päästä uppoavasta laivasta eroon?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)8.2.2012 22:20

Sekoilut viranomaistoiminnassa senkun jatkuvat, eikä tämä suinkaan ole ainoa tapaus. Mitähän seuraavaksi? Pitäisi varmaan laittaa uusi soluttautuja Auerin pakeille, jos sitten irtoisi enemmän näyttöjä. Suomessa suurin rikos on syytä epäillä. Syyttäjä taisi tehdä itsestään esteellisen ja pääsi näin pois tästä casesta kuivin jaloin?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)8.2.2012 22:07

Sekoilut viranomaistoiminnassa senkun jatkuvat, eikä tämä suinkaan ole ainoa tapaus. Mitähän seuraavaksi? Pitäisi varmaan laittaa uusi soluttautuja Auerin pakeille, jos sitten irtoisi enemmän näyttöjä. Suomessa suurin rikos on syytä epäillä. Syyttäjä taisi tehdä itsestään esteellisen ja pääsi näin pois tästä casesta kuivin jaloin?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)8.2.2012 20:48

Kyllä kaikki tietävät mikä Auer on.Ei vaan uskalla kaikkia ilmoittaa.On virolaiset heti perässä

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Musiikki
MAINOS
Kotimaa
Lukijoiden kuvat

IMG_2195

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Blogit
 
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Urheilu
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot