Esitys: Satakunnan kunnat karsitaan viiteen
Valtiovarainministeriön valmisteleva työryhmä esittää, että Satakuntaan jäisi kuntauudistuksen jälkeen viisi kuntaa.
Uudet kunnat muodostettaisiin Porin, Rauman, Huittisten, Kankaanpään ja Euran työssäkäynti- ja asiointialueille. Työryhmän mukaan Satakuntaan ehdotettu viiden kunnan rakenne luo pohjan sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden järjestämiselle.
Poriin liittyisivät Ulvila, Luvia, Nakkila, Harjavalta, Pomarkku, Merikarvia ja Siikainen. Väestöselvityksen mukaan erityisesti Siikainen ja Merikarvia ovat väestöään menettäviä kuntia, jotka eivät selviydy palveluiden järjestämisestä itsenäisinä. Uudessa kunnassa olisi yli 120 000 asukasta.
Esityksen mukaan erityisesti Pohjois-Satakunnan väestön vanheneminen ja kuntatalouden tila pakottaa kuntaliitoksiin. Työryhmä painottaa, että Jämijärven ja Lavian kunnilla ei ole itsenäisinä mahdollisuutta järjestää asukkailleen peruspalveluja. Myös Honkajoen taloudellinen tilanne on vaikea.
Kiikoinen jatkaisi esityksen mukaan kuntaliitosselvitystä Pirkanmaan puolella olevan Sastamalan kaupungin kanssa. Karvia voisi vaihtoehtoisesti liittyä Parkanon, Ikaalisten ja Kihniön kanssa.
Työryhmä antoi keskiviikkona myös vaihtoehtoisen mallin Satakunnan kuntauudistukselle. Sen mukaan Etelä-Satakunnassa kuntaliitoksen voisivat muodostaa kuusi kuntaa, Rauma, Eurajoki, Pyhäranta, Eura, Uusikaupunki ja Laitila.
Vaihtoehtoisesti myös Huittinen, Kokemäki, Punkalaidun, Säkylä ja Köyliö voisivat liittyä yhteen.
Lataa pdf-muotoiset raportit näistä linkeistä
















Euran oikea suunta on Rauma, sieltä suunnalta kuntalaiset hyötyvät, mutta kunnan poliittisista suojatyöpaikoista ja kunnan johtopaikoista voi tulla siirtoja normaalin elämän pariin. Kalli ja Hate pe---kärpäsineen ovat häviäjiä, ellei synny elinkelvotonta pyhäjärvi yhteistyötä, mutta ei kai muitten hyvinvointia kannata uhrata heidän johtaja leikkinsä takia. Säkylän ja Köyliön paikka voisi olla Huittisisa tai Kokemäjellä.
Ilmoita asiaton kommentti