Porin perusturvalle miljoonia lisärahaa
- Sairaanhoitopiirin lasku Porin perusturvalle kasvaa vielä 1,7 miljoonalla eurolla.
Porin kaupunginvaltuuston päätti maanantaina lisämäärärahasta perusturva-alueen viime vuoden menoihin. Perusturva pyysi omaan toimintaansa yhteensä 3,54 miljoonan euron ja ostopalveluihin 2,62 miljoonan ylitysoikeutta.
Järkyttäväksi yllätykseksi ahdinko on entisestään syventynyt. Nyt sairaanhoitopiiri ennakoi ostopalveluiden ylitykseksi vielä lisää 1,72 miljoonaa euroa, jonka valtuusto päätti lisätä jo aiemmin syntyneiden ylitysten päälle.
Porin apulaiskaupunginjohtaja Aulis Laaksonen esitteli valtuustolle tervehdyttämislistaansa. Listassa arvioitiin palvelutasoon puuttumista ja oman palvelutuotannon lisäämistä,.
















"Pori ei ainakaan ole osannut hoitaa asioitaan, pätkääkään, ja sitten vielä luullaan ett Luvia olis tuohon p*skaan tulossa. Ennen oli Luvialla todella hyvä palvelu terveyskeskuksessa"
Näin se on ja tosi on.
Mielummin Eurajoen suuntaan. Kuntakarttaehdotus on päin p..tä
Ilmoita asiaton kommentti