Satakunta
Päivitetty 2.2.2012 15:13, julkaistu 2.2.2012 11:24

Kaupunginjohtaja Karttunen: Ei auta muu kuin odottaa ensi viikkoon

Kuva: Anne Mäkelä/SK/Arkisto
Isto LaaksonenLähetä palautetta toimittajalle
Kaunpunginjohtaja Paavo Karttusen mielestä Niinisalon varuskunnan lakkauttamista koskevien huhujen todenperäisyydestä ei ole mitään tietoa.

– Kyllä minä sen uutisen aamulla kuulin ja luinkin, sanoo Kankaanpään kaupunginjohtaja Paavo Karttunen Turun Sanomien torstaiaamun uutisesta, jonka mukaan Niinisalon varuskunta olisi lakkautettavien listalla.

Karttusen mukaan on kuitenkin tavattoman vaikea kommentoida asiaa kun luotettavaa tietoa siitä ei ole.

– Meille ei ole kerrottu eikä vuodettu miltään luotettavalta taholta mitään, siviilit eivät kerro mitään ja sotilaat vielä vähemmän.

– Huhujahan on paljon liikkeellä ja jokainen niistä on yhtä luotettava. Tämän huhun todenperäisyydestä minulla ei ole sen kummempaa tietoa kuin muidenkaan, miettii Karttunen.

Karttusen mielestä nyt ei auta muu kuin odottaa ensi viikkoon, jolloin Ilkka Kanervan (kok.) johtaman työryhmän loppuraportti luovutetaan pääministeri Jyrki Kataiselle (kok) sekä puolustusministeri Stefan Wallinille (r).

– Mutta eihän sekään ole vielä mikään lopullinen päätös, eduskuntahan asian lopulta päättää, muistuttaa kaupunginjohtaja Karttunen.



AVAINSANAT: Niinisalo, lakkauttaminen, Kankaanpää, varuskunta, kaupunginjohtaja

Kommentit (19)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)6.2.2012 09:55

leikkaa liitä meiningillä tästä linkki hakupalkkiin.
Saa sitten omaillakohillaan mietti mikä tässä puolustusvoimien Rajussa ruoskimisessa on hakusessa.

Viitataan että puolustysvoimat tällä toiminnalla käytännössä alas ajetaan ja vuonna 2015 aletaan ajamaan uudestaan ylös.
Tämä toimintamalli tarkopittaa sitä että tästä ei pitkässä juoksussa tule säästöä, päin vastoin tulee kalliiksi.
Vaarana on myös että nykyisen hallituksen toiminnan vaarat on että suomessa ei käytännössä ole muuta kohta kuin joku paraati armeija ja paperitiikeri puolustus.
Mutta katsokaa tämä linkki.

http://areena.yle.fi/video/1328130014647

tai menkää tykönänne YLEAREENAN sivuille ja hakupalkkiin "Silminnäkijä:lautasellinen tykinruokaa"

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)4.2.2012 18:21

Se oliski hienoa apua 155:lla Poriin päin. Tulen kertaamaan vapaaehtoisesti.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)4.2.2012 11:29

Tykistön siirto Säkylään tuo sotilaallisesti paljon synergiaetuja. Logistiikan kannalta Pohjankankaan ampuma-alue kovapanosammunnoissa on hyvä asia, opitaan joukkojen suurimittaiset yhteissiirrot ja yhteisharjoitukset. Yksityissektori on tämän myllyn läpikäynyt, miksi armeija ja kunnat olisivat poikkeus. Vähemmällä rahalla enemmän.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.2.2012 15:54

Kaatako Kake varuskunnan jottei Parkano huoli kankaanpäätä?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.2.2012 14:38

Eikö Ike ole Kaken hyvä ystävä, joka kävi prenkuttamassa alaristyksen valoja sen avajaisissa. Kyllä Kake tietää tarkalleen ministeriön esityksen ja on tiennyt sen jo pitkään.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.2.2012 10:11

2.2.2012 16:49

Pistäkää nyt kerrankin vastaan
Satakunnan hallintoon ryhtiä edes kerran.

Älkää nyt olko huolissanne kyllä JENNI hoitaa tämänkin asian kuntoon.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.2.2012 08:56

Santahaminan joutaa lakkauttaa, sieltä saataisiin tontteja Helsingille ja niiden myynnistä rahaa Kreikkaan. Ei Helsinkiä Santahaminasta puolusteta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)2.2.2012 22:48

Vastaisku on ensi viikon jälkeen suunnattava puolustusministeriä, puolustusvoimien komentajaa, pääministeriä, hallitusta ja eduskuntaa vastaan.

Syntyvyys on noussut jo kahdeksan vuotta peräkkäin. Mihin majoitetaan vuosina 2003- 2010 syntyneet, jos nyt lakkautetaan varuskuntia? Kun yleinen asevelvollisuus on edelleen voimassa, kaikki eivät mahdu niihin varuskuntiin , jotka jäävät jäljelle.

On kohtuutonta vaatia varusmiehiä matkustamaan satoja kilometrejä edestakaisin lomille, se ei ole edes ympäristöystävällistäkään.

Maakuntien varuskunnat on säilytettävä...pl Dragsvik, joka voidaan yhdistää Upinniemeen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)2.2.2012 21:27

Myydään kenelle? Eihän Puolustusvoimat niitä nytkään omista.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)2.2.2012 21:03

Pyydä nyt Lepistö Pirkanmaan kansanedustajia apuun....

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Musiikki
MAINOS
Kotimaa
Lukijoiden kuvat

kevät lenkki 014

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Blogit
 
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Urheilu
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot