Satakunta
Päivitetty 13.1.2012 03:34, julkaistu 26.6.2011 22:49

Virta 1.7.2011: Kellon ympäri

Kuva: Heikki Westergård
Aapeli NevalaLähetä palautetta toimittajalle
Kun Patrick Suves karkasi lapsena kotoa, hän otti mukaansa mankan, jalkapallon ja vessanpaperirullan.

Patrick Suveksen tiistaiaamun ensimmäinen palaveri oli puoli kahdeksalta. Hän olisi joutunut heräämään ennen seitsemää, jos olisi nukkunut yöllä.

Suves on valvonut vuorokauden, mutta kävelee virkeän oloisena ympäri Kirjurinluotoa. Violetit halpisaurinkolasit ovat otsalla, vaikka jonkun silmät voisivat siristää.

– Piti vähän siivoilla yöllä. Kun saan asiat vauhtiin, teen usein kaiken putkeen, Suves sanoo.

Suvekselle vuorokauden valvominen ei ole uusi juttu. Vuodessa mies jättää noin 30 kertaa yön nukkumatta ja menee seuraavana päivänä töihin.

Päivällä palaverit, yöllä paperihommat.

Samanlaiseen yövalvomiseen pystyvät vain yliaktiiviset forum-kirjoittajat ja nettipelien vemputtajat. He tosin nukkuvat päivät.

Unet vähenevät, kun valo lisääntyy. Mitä lähemmäs heinäkuuta mennään, sitä enemmän on töitä ja vähemmän öitä.

Suveksen puhelin soi haastattelun aikana useasti. Välillä pitää hiljentää, joskus pakko vastata. Sähköpostiääni halkoo Kirjurinluodon helteisen ilman lukuisia kertoja.

Rankat työpäivät hellittävät viikonloppuisin, vähän. On töitä, mutta myös öitä.

Suves rentoutuu kuuntelemalla rauhallisinta ääntä, joka maailmasta löytyy: luontodokumenttien viipyilevää kertojaa, David Attenboroughia. Hän on myös katsonut Stephen Hawkingin maailmankaikkeudesta kertovan dokumentin Stephen Hawking’s Universe kymmeniä kertoja lähiaikoina.

Suveksen molemmat vanhemmat ovat lääkäreitä. Isä-Risto teki 1980-luvun alkupuoliskolla kunnallispoliittisen ihmeen. Hän runnoi Porin tekojäärata-hankkeen läpi aivan puskista. Ässä-mafia katseli suoritusta suu auki, uuden jäähallin piirustukset kädessään.

– Olimme tyhmän rehellisiä ja liikkeellä puhtaasti nuorisolle jäätä -asenteella. Emme ymmärtäneet mitään poliittisista kuvioista, emmekä kovin paljon jääpallostakaan, Risto Suves sanoi Satakunnan Kansan muisteluhaastattelussa vuonna 2001.

Vanhemmat erosivat Patricikin ollessa alle seitsemänvuotias.

Mitä pieni lapsi ottaa mukaansa, kun päättää kiukustuneena karata kotoa?

Patrick Suves otti mankan, jalkapallon ja vessapaperirullan. Se kuvastaa miehen ajattelutapaa. Haluaa viihtyä, mutta ymmärtää realiteetit.

Hän kävi peruskoulunsa BSS:ssä, Björneborgs Svenska Samskolassa. Myös lukion mies aloitti ruotsin kielellä, mutta pian urheilijakaverit saivat houkuteltua jääpalloilijan alun Kuninkaanhakaan, vaikka aamuharjoittelu olisi onnistunut myös vanhassa koulussa. Perusteluina oli helppous: urheilulukiossa saa kursseja anteeksi urheiluvalmennuksen ansiosta.

Perheen muut lapset olivat kaikki käyneet lukionsa kokonaan ruotsiksi. Vanhemmat eivät hyväksyneet vaihtoa helpompaan kouluun, mutta pitkän ja tiukan väännön jälkeen Patrick sai tahtonsa läpi. Vaikka arvosanat putosivat Kuninkaanhaassa, se ei haitannut.

– Se mitä koulumenestyksessä menetin, sosiaalisesti voitin. Ei harmita yhtään. Ja pääsin kuitenkin opiskelemaan Tukholmaan.

Tukholmassa opiskelu ei ollut huono asia, mutta ainevalinta aiheutti päänvaivaa. Konservatiivisessa perheessä elämyspuolen hömpötys ei ollut vaihtoehto. Isosisko ja isoveli opiskelivat lakia ja kauppatieteitä, toinen isosisko on lääkäri.

– Elämyspuoli oli aina mun juttu. Tykkään asioiden järjestelystä. Olen se, joka kokoaa puulaakiporukan yhteen.

Ruotsissa Suves opiskeli kauppa- ja oikeustieteiden lisäksi urheilun tuotteistamista. Samalla hän pelasi jääpalloa ja kävi töissä vakuutusyhtiössä.

Tavallinen päivä oli tällainen: aamulla puoli kuudelta lenkille, seitsemäksi töihin, sieltä kahdentoista jälkeen iltapäiväluennolle, mistä matka jatkui junalla lentoasemalle. Lentokone kuljetti Suveksen Etelä-Ruotsiin jääpalloharjoituksiin.

Nuorena Suveksen vahvuus jääpalloilijana oli taito, mutta fysiikkaa hän ei ollut harjoitellut juuri lainkaan.

Ruotsissa hän tajusi, että voimaa pitää saada lisää. Suves alkoi treenata fysiikkaa hurjalla sykkeellä. Kehitys oli poikkeuksellisen nopeaa.

Opiskelut sujuivat, mutta jääpalloura kärsi pienestä loukkaantumisesta. Lasinsiru katkoi miehen oikeasta kädestä hermoja, kahdesta sormesta katosi tunto. Pelaaja-Suveksen suurin vahvuus, mailapeli, kärsi.

Lopulta uraan tuli välivuosi, kun seura meni konkurssiin. Pääsarjassa hän ei Ruotsissa pelannut.

– Se on ainoa asia, joka on jälkikäteen vähän harmittanut. Olisin halunnut näyttää kykyni paremmin.

Seuraavaksi kaudeksi hän palasi Suomeen, missä jääpallon viemä aika suhteessa sen antamiin elämyksiin eivät enää olleet tasapainossa.

– Haluan nauttia elämästä. Nykyään ihmiset nauttivat liian vähän.

Muutettuaan takaisin Poriin Suves jatkoi kovasta työtahdista huolimatta nautiskelua. Hän toi Poriin ripauksen tukholmalaista elämäntyyliä. On kaksiovinen avo-BMW, lomalla matka Alpeille laskettelemaan tai Thaimaahan sukeltamaan.

Perusporilaista ärsyttää: neuvotteleminen ei ole työtä, hitsaaminen on. Jos ajaa urheiluautolla, menestys on tullut helpolla.

Matkustuselämä ei muuttunut Suomessa. Suves asuu puolet viikosta Helsingissä naisystävänsä Ullan kanssa, puolet viikosta Porissa kämppiksen kanssa.

– Jos löytää sellaisen ihmisen, jonka kanssa kemiat kohtaa, voi nauttia joka hetkestä. On ihan sama, vaikka olisi tiistai marraskuussa. Se auttaa kestämään kaikkea.

Suurtapahtuman järjestäminen on jotain, mitä perinteinen palkansaaja ei voi ymmärtää. On vapautta, mutta sitäkin enemmän riskejä ja vastuuta. Jos sataa, juhannusjuhlien tai rantajalkapallotapahtuman taso, kiinnostavuus ja tuotto laskevat välittömästi. Ongelmat tulevat.

Silloin se sama palkansaaja on ensimmäisenä keskustelupalstoilla valittamassa.

– Joskus olen miettinyt, että pitäisikö antaa periksi, kun tulee raskaita ja vaikeita aikoja. Olen kuitenkin sellainen ihminen, etten halua luovuttaa. Haluan näyttää, että pystyn tähän.

Kun Beachfutis 2011 sai menolipun pois Yyteristä, Suves ei jäänyt ihmettelemään.

– Järjestän sen silti, hän ilmoitti.

Patrick Suves yhdistetään usein pelkästään Beachfutikseen. ”Toi on se hiekkapallojätkä!” Hän ei kuitenkaan halua tulla muistetuksi vain rantatapahtumasta. On muitakin visioita.

Kirjurinluoto on Suveksen mielestä paratiisi keskellä kaupunkia, ja sen arvo on ymmärretty.

– Yyteristä ei voi sanoa samaa. On valtavasti potentiaalia, mutta sitä ei hyödynnetä tarpeeksi.

Nyt hän valmisteleekin oppi-isänsä ja innoittajansa Jyrki Kankaan kanssa ehdotusta Yyterin kehittämiseksi ja parantamiseksi. Suveksen piti lähteä mukaan myös ensimmäisen Suomessa filmaavan Hollywood-elokuvan tuotantotiimiin, mutta se kariutui keväällä päälle puskeneiden Beachfutis-ongelmien takia.

Suves haluaa olla enemmän kuin pelkkä rantafutis, enemmän kuin matkaradio ja jalkapallo. Enemmän.


AVAINSANAT:

Kommentit (7)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)9.2.2012 21:10

Ihailin aina hänen voimaansa ajaa asioita joihin uskoi. Tuntui tosi pahalta kun päivällä joku soitti ja kertoi surullisen uutisen.En edes häntä tuntenut mutta poismeno kosketti. Voimia kaikille häntä muistaneille.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 14:39

Niin surullista. Olen pahoillani

R.I.P

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 13:00

Äijääijäijä! Kepeät mullat. Mulla on ikävä sun menoa ja meininkiä jo nyt! J.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 11:36

pati herätti paljon tunteita koska oli niin, ehkä liiankin energinen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 10:45

R.I.P

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.2.2012 09:49

Rauha Patin muistolle. Olit hyvä ihminen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)13.1.2012 13:21

Miksei täällä ole vielä yhtään negatiivista kommenttia?

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Musiikki
MAINOS
Kotimaa
Lukijoiden kuvat

kevät lenkki 014

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Blogit
 
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Urheilu
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot