Satakunta
Päivitetty 11.1.2012 17:31, julkaistu 11.1.2012 11:39

Pohjois-Satakuntaan kaavoitetaan vauhdilla useita tuulivoimapuistoja

Jämijärven, Kankaanpään, Karvian ja Siikaisten kunnat ryhtyvät kaavoittamaan tuulivoimalle parhaiten sopivia alueitaan.

Kuntia on rohkaissut Honkajoen esimerkki. Siellä valmistui viime vuonna Satakunnan ensimmäinen tuulivoimapuiston kaava. Honkajoen yhdeksän tuulivoimalan kaava näyttää toteutuvan kokonaisuudessaan.

Pohjois-Satakunnan uusi tuulimyllyhanke on saanut suunnittelua ja kaavoitusta varten ympäristöministeriöltä 150 000 euron tuen. Kuntien osuus kustannuksista jää näin 50 000 euroon.

– Tavoitteena on ensin löytää noin kymmenen tuulivoimatuotannolle soveltuvaa aluetta, joista kaavoitettaviksi valitaan luonnonympäristön, infrastruktuurin, maanomistuksen ja tuuliolojen perusteella parhaimmat, kertoo hankkeesta vastaava aluearkkitehti Ilmari Mattila.

Pohjois-Satakunnan hankkeessa selvitykset aiotaan tehdä helmikuun loppuun mennessä, minkä jälkeen päästään ensimmäiseksi kaavoittamaan alle kymmenen tuulivoimalan alueita. Isommat hankkeet vaatinevat ympäristölupamenettelyn, Mattila kertoo.

– Kunnat tulevat voimayhtiöitä vastaan tarjoamalla valmiit kaavat. Tuulivoimassa on kyse mittavista investoinneista, sillä yksi kolmen megawatin mylly maksaa noin neljä miljoonaa euroa.

Viiden uuden tuulivoimapuiston toteutuminen merkitsisi yhteensä noin 60 tuulimyllyn rakentamista Pohjois-Satakuntaan. Silloin puhutaan yhteensä jopa 240 miljoonan euron hankkeista.

Suunnitteilla on alustavasti myös yhteisomistuksessa olevia tuulivoimaloita, joissa olisi mukana esimerkiksi kuntia ja yksityishenkilöitä.

Kuntalaisia ja muita tuulivoimasta kiinnostuneita halutaan mukaan jo kaavoitushankkeen selvitystyöhön. Sitä tekee ympäristötekniikan insinööri Samir Abboud, puhelin 040 7784148.


AVAINSANAT: tuulipuisto, Pohjois-Satakunta, tuulivoima

Kommentit (4)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)12.1.2012 01:49

kun ei vain puhaltais konsultit kuluillaan veron
maksajia toisiin pitäjiin.......

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.1.2012 19:37

Ennevvanhaan puistoissa oli muistaakseni puita ja ehkä vähän puskiaki !

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.1.2012 15:23

Juu, sähkö on humpuukia. Kuka sitä tarttis?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)11.1.2012 13:21

Aika lailla humpuukia.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Musiikki
MAINOS
Kotimaa
Lukijoiden kuvat

kevät lenkki 014

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Blogit
 
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Urheilu
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot