Satakunta
Päivitetty 9.1.2012 11:15, julkaistu 8.1.2012 18:48

Arhinmäki Porissa: Tiukka ei vähemmistöjen pilkkaamiselle

Kuva: Mika Vuorio/SK
Satakunnan KansaLähetä palautetta toimittajalle
Porilaisvaltuutettu Jari Pajukoskella ja Paavo Arhinmäellä riitti aikaa myös menneitä muistellessa. Suomi-rapin ystävä Arhinmäki osti tilaisuudessa esiintyneen Tarkka-A:n levyn.

Vasemmistoliiton presidenttiehdokas, kulttuuri-, urheilu- ja tasa-arvoministeri Paavo Arhinmäki otti Porissa kiivaasti kantaa antirasistisen ja solidaarisen tulevaisuuden puolesta.

– Ihmisten ja kansojen pitää elää rauhassa ja toisiaan auttaen. Solidaarisuus on ainoa keino selvitä maapallonlaajuisista ongelmista kuten ilmaston lämpenemisestä, aavikoitumisesta, sodista ja köyhyydestä.

Porissa ja Raumalla sunnuntaina vaalikiertueella olleen Arhinmäen mukaan suomalaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan yritetään lyödä propagandistisesti kiiloja vähemmistöihin ja maahanmuuttajiin kohdistuvalla propagandalla.

– Me emme voi jakaa ihmisiä meihin ja muihin. Kuulumme itse asiassa kaikki vähemmistöihin. Me suomalaiset olemme kansakuntana pieni vähemmistö maailmalla.

– Tiukka ei maahanmuuttovastaisuudelle ja rasismille sekä erilaisten vähemmistöjen pilkkaamiselle, sanoi Arhinmäki ja tuomitsi niin maahanmuuttajiin, seksuaalisiin vähemmistöihin kuin eri uskontojen harjoittajiin kohdistuvan pilkan.


AVAINSANAT: Paavo Arhinmäki, presidentinvaalit

Kommentit (72)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)13.1.2012 08:00

Jos ei muuta keksi, niin voi vedota ikään. Missä laki, joka kieltää nuoren presidentin? Pitääkö olla ikäiseni (60) ennen kuin kelpaa vai mikä tämä ikäkeskustelu on? Paavo A. pressaksi. NYT.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)12.1.2012 10:46

arhinmäki puhuu asiaa, mutta presidentiksi hän ei vielä yllä. 20 vuotta ja uusi yritys!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.1.2012 09:52

entäs suomen maaseudun aavikoituminen? Betonibunkkeri-kommari paavo...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.1.2012 21:15

Paavo ja Päivi sopisivat hyvin presidenttipariksi Suomelle. Hyvin sopusuhtainen ja toisensa tunteva pari. Niinistöt sen sijaan ovat omituinen pariskunta. Joku voisi luulla, että Jenni on Saulin tytär, ikäero on liian suuri.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.1.2012 20:36

Onko Paavo sivari?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.1.2012 20:19

"Arhinmäki ei tuominnut suomalaisten enemmistön pilkkaamista".
Suomalaisia enemmistöjä ovat esimerkiksi kirkkoon kuuluvat, työssä käyvät, valtion ja kuntien viranhaltijat, koululaiset, opiskelijat, maanviljelijät, työttömät, eläkeläiset, kokoomuslaiset, sosiaalidemokraatit, kepulaiset, yms.
Arhimäki sallii näiden pilkkaamisen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.1.2012 20:16

Ihan yksinkertainen juttu tällaiselta yksinkertaiselta työtätekevältä Suomen kansalaiselta. Äänestän Paavo Arhinmäkeä, koska hän on ainoa työväenliikkeen pressaehdokas.
Mikä ja kuka on demariehdokas Paavo Lipponen?

En äänestä Niinistöä siitä syystä, että hän ei ole koskaan osannut vastata esitettyihin kysymyksiin.
Mitenkä mahtoi olla Reposaaren kirkossa, kun pappi kysyi otatko sinä Sauli tämän....
Uskon, että vastaus oli: "mahdollisesti tai sitten en.."

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.1.2012 19:42

"tiukka ei erilaisten vähemmistöjen pilkkaamiselle, sanoi Arhinmäki ja tuomitsi niin maahanmuuttajiin, seksuaalisiin vähemmistöihin kuin eri uskontojen harjoittajiin kohdistuvan pilkan".
Arhinmäki ei tuominnut suomalaisten enemmistön pilkkaamista.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.1.2012 19:36

Kun Arhinmäen vaimoke sanoi Paavolle : "et enää rakasta minua", Paavo vastasi : "tottakai rakastan sinua, rakastan kaikkia maailman vähäosaisia, köyhiä, invalideja ja hidasälyisiä ihmisiä".

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)9.1.2012 19:12

Tässä tämänhetkiset poliitikkojemme tärkeimmiksi näkemät asiat, myös perussuomalaisten muutamalla poikkeuksella.
1.Kreikkalainen hyvinvointiyhteiskunta ja pankkien korkosaatavat turvattava
2.Suomalaisen duunarin verotusta voidaan kiristää niin paljon,että ylläoleva toteutuu.
3.Suomessa voidaan leikata vielä paljon,mieluiten köyhimmiltä, jotta kohta 1 toteutuu.
4.Ambomaalaisten salametsästäjien ihmisoikeudet
184. Terveydenhoidon (suomalaisten) nykytila on melkoisen kaoottinen.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 4 5 6 7 8

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Musiikki
MAINOS
Kotimaa
Lukijoiden kuvat

kevät lenkki 014

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Blogit
 
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Urheilu
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot