Viisi vuotta Ulvilan surmasta – ei vieläkään selvyyttä
- Tähtisentien surmatalon alkuperäinen takaovi, jonka kolminkertainen lasi rikottiin surmayönä.. Anneli Auer ja häntä puolustava asiajajaja Juha Manneri hovioikeuden istunnossa Porissa viime keväänä.
Sosiaalipsykologi Jukka S. Lahden surmasta Ulvilan Tähtisentiellä on kulunut torstain vastaisena yönä 1. joulukuuta tasan viisi vuotta.
Selvittämätön henkirikos on edelleen otsikoissa, eikä loppua ole tiedossa poliisitutkinnan ja sitä seuraavan KKO:n tuomioistuinratkaisun takia. Viimeksi Vaasan hovioikeus vapautti heinäkuun alussa murhasta epäillyn Anneli Auerin, mutta syyttäjät hakevat valituslupaa ylimmästä oikeusasteesta.
KKO:n ratkaisua valitusluvasta on viivästänyt poliisin uuden lisätutkinta-aineiston valmistuminen. Poliisitutkintaa on pitkittänyt myös seksuaalirikosasia, jossa epäiltynä ovat vangitut Auer ja hänen entinen miesystävänsä, helsinkiläinen taksinkuljettaja.
Vaikka henkirikos ja seksuaalirikosasia ovat juridisesti kaksi eri asiaa, molemmat rikosepäilyt ovat nivoutuneet tutkinnassa väkisin toisiinsa, koska keskeiseen rooliin, yhdistäväksi tekijäksi on noussut Auerin veljen elokuun alussa syyttäjille tekemä ilmianto.
















"Auer on joutunut kohtuuttoman ajojahdin kohteeksi, syyttäjät pitäisi laittaa syytteeseen." Auer on itse omin sanoin kertonut mitä sinä iltana tapahtui.
Suomessa pitäisi rikosnikkeistä poistaa käsiteet murha ja tappo ja muut väkivaltarikokset. Syyttäjät voisivat keskittyä autolijoiden ja jalankulkijoisen tekemiin vakaviin liikennerikkomuksiin, kunhan ei syytetä pyöräilijöitä. Näin syyttäjäparan ei tarvitse pelätä vahingonkorvausvaateita työtä tehdessään. Samoin poliisin resurssit riittävät aiempaa paremmin liikenneratsioihin, kun ei tarvitse turhaan nuohota verisiä murhapaikkoja. Ruumisauto tai ambulanssi riittää ikävän hupparimiehen jälkien siivoamiseen. Oikeulaitos ja vankeinhoito säästää pitkän sentin kun turhat hoidettavat jää pois.
Ilmoita asiaton kommentti