Satakunta
Päivitetty 3.11.2011 10:03, julkaistu 3.11.2011 07:53

Kankaanpään Seudulle kunniaa koukuttavasta etusivusta ja videoista

Kankaanpään Seutu on menestynyt Suomen Sanomalehtien Liiton paikallislehtikilpailussa. Sen lisäksi vuoden 2011 parhaiksi paikallislehdiksi valittiin Laukaa-Konnevesi, Valkeakosken Sanomat ja Nya Åland.

Sanomalehtien Liitto on sanomalehtien, kaupunkilehtien ja lehtikustantajien toimialajärjestö.

Kankaanpään Seutu palkittiin kilpailussa parhaana kertaa viikossa ilmestyvistä paikallislehdistä.

Tuomaristo antoi lehdelle tunnustusta muun muassa koukuttavasta etusivusta ja toimituksen omasta videotuotannosta.

– Tuntuu hienolta. Komia saavutus, kertoo markkinointipäällikkö Päivi Kortesluoma Kankaanpään Seudusta.

Hän kertoo, että Kankaanpään Seudusta palkintoa lähdetään hakemaan iltapäivällä oikein porukalla. Edellisen kerran lehti sai kunniaa vuonna 2005.

– Vuosi sitten toteutimme lehtiuudistuksen, joten tämä palkinto tulee nyt uusistuneelle lehdelle, lisää Kortesluoma.

”Tarinoita osataan kertoa, verkossa vielä kehitettävää”

Kaksipäiväisissä lehdissä kunniamaininnan saivat Tyrvään Sanomat ja Lauttakylä.

– Kilpailu oli tänä vuonna kokonaisuutena entistä tasaisempi. Lehdet ovat selkeästi miettineet uusia tapoja kertoa tarinoita. Eniten kehitettävää on lehtien verkkopuolella”, summaa kisan satoa päätuomari Mikko Honkala.

Parhaat paikallislehdet palkitaan liiton Paikallislehtipäivillä Heinolan Vierumäellä torstaina.

Sanomalehtien Liiton järjestämään paikallislehtikilpailuun osallistui 80 lehteä, jotka saivat myös tuomarin ammattilaisarvion lehdestään.

Kankaanpään Seutu kuuluu Alma Mediaan.


AVAINSANAT: paikallislehtikilpailu, 2011

Kommentit (1)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)3.11.2011 13:22

Onnittelut Seudulle!!!

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Musiikki
MAINOS
Kotimaa
Lukijoiden kuvat

kevät lenkki 014

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Blogit
 
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Urheilu
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot