Satakunta
Päivitetty 10.10.2011 12:08, julkaistu 11.8.2011 10:30

Suurin satakuntalainen: MM-juhlien rauhallisin sankari

Kuva: Jarno Juuti
Jukkapekka VarjonenLähetä palautetta toimittajalle
Petri Vehanen oli keskeisessä roolissa, kun Suomi voitti keväällä jääkiekon maailmanmestaruuden.

Satakunnan ykkösurheilulaji on jo pitkään ollut jääkiekko, mutta kuka on kaikkien aikojen merkittävin satakuntalainen jääkiekkoilija?

Hankala kysymys. Vastauksesta voi päätellä paitsi vastaajan kotipaikkakunnan myös iän. Vajaassa puolessa vuosisadassa on Satakunnasta ponnistanut monta jääkiekkolegendaa.

Jos tulenarkaa kysymystä yrittää tarkastella neutraalisti vuoden 2011 vinkkelistä, on kevään MM-joukkueemme raumalaismaalivahti Petri Vehanen (s. 1977) vahvoilla.

Vehasen torjuntatyyliä voi kutsua eleettömän varmaksi ja rauhalliseksi.

Samanlaisella tyylillään Vehanen toimi myös Helsingin kosteissa MM-torijuhlissa. Vehanen jätti Senaatintorilla muiden jääkiekkosankarien kontolle elämöinnin ja ylilyönnit. Myöhemmin keväällä hän keräsi kunnioitusta kotikaupungissaan lahjoittamalla esiintymispalkkioitaan vanhalle raumalaiselle päiväkodilleen.

Ihan yksiselitteinen ei Petri Vehasen suuruus tosin ole edes raumalaisillekaan. Muistoissa on yhä kiekkokausi 2009–2010. Rauman Lukko johti ylivoimaisesti SM-liigaa, kun joukkueen ykkösmaalivahti lähti rahan perässä Venäjälle voittamaan KHL-liigan mestaruutta.

Lukon loppukautta voi kuvailla sanalla mahalasku, ja raumalaisten ainoa mestaruus vuodelta 1963 odottaa yhä kaveria.

Äänestys suurimmasta satakuntalaisesta päättyy maanantaina.


AVAINSANAT: Petri Vehanen, suurin satakuntalainen, äänestys

Kommentit (7)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)16.10.2011 15:33

Äänestä Rytiä!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.10.2011 19:21

Suurin satakuntalainen: MM-juhlien rauhallisin sankari. Onpahan siinä mahtava peruste suurimmaksi satakuntalaiseksi kautta aikojen!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.10.2011 19:21

"Jo vaikka sillä perusteella että Ässien yhdessä kotipelissäkin taitaa käydä enemmän maksaneita katsojia kuin useimpien satakuntalaisten jalkapallojoukkueiden matseissa kauden aikana yhteensä?"

Niin?? Käsitääkseni ykkösurheilu on se jota harrastetaan eniten.

Lätkä toki on yleisömäärissä suosituin. Mutta samalla logiikalla ravit on lätkän jälkeen Satakunnan kakkoslaji, koska Porin raveissa käy SM-liigan jälkeen toiseksi eniten katsojia.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.10.2011 18:16

Kapeet on kasetit. voi taivas mitä tasoa näissä jutuissa!!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.10.2011 17:47

"Jaa millä perusteellä lätkä on ykköslaji??"

Jo vaikka sillä perusteella että Ässien yhdessä kotipelissäkin taitaa käydä enemmän maksaneita katsojia kuin useimpien satakuntalaisten jalkapallojoukkueiden matseissa kauden aikana yhteensä?

Lisäksi jääkiekossa on vuosikymmenien menestyksekkäät perinteet, kun taas satakuntalainen jalkapallo on muutamaa poikkeusvuotta lukuunottamatta ollut lähinnä alasarjoissa höntsäilyä.

Ja kyllä kai se merkittävin satakuntalainen lätkänpelaaja on Vellu eikä mikään Vehanen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.10.2011 16:03

Jaa millä perusteellä lätkä on ykköslaji??

Käsittäkseni esim. jalkapalloilijoita on maakunnassa paljon enemmän, samoin sarjoihin osallistuvia jalkapallojoukkueita.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)10.10.2011 15:14

PETE ON PARAS

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Musiikki
MAINOS
Kotimaa
Lukijoiden kuvat

kevät lenkki 014

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Blogit
 
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Urheilu
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot