Satakunta
Päivitetty 26.9.2011 14:01, julkaistu 30.8.2011 14:22

Suurin satakuntalainen: Kekkostakin suositumpi painonnostaja

Kuva: Larikka Martti
Jukkapekka VarjonenLähetä palautetta toimittajalle
Kaarlo Kangasniemi on 70-vuotiaanakin täyttä rautaa.

Suomi on voittanut kesä- ja talviolympialaisissa kaikkiaan 142 kultamitalia. Satakuntalaisten osuus kokonaismäärästä on vähäinen, Kelpo Gröndahl voitti kultaa Helsingissä 1952 kreikkalais-roomalaisessa painissa sarjassa alle 87 kiloa ja Kaarlo Kangasniemi Mexicossa 1968 painonnostossa sarjassa alle 90 kiloa.

Kultamitalistisarjaan voi lisätä myös kolme paralympialaiskultaa kelannut Leo-Pekka Tähti.

Kultamitalisteista Kaarlo Kangasniemen saavutukset ovat kuitenkin vertaansa vailla. Hän on yksi kolmesta suomalaisesta, joka on voittanut EM-, MM- ja olympiakultaa. Maailmanennätyksen Kangasniemi nosti 19 kertaa.

Kulta-Kallen persoona myös vakuutti maamiehensä. Hän oli Suosituin suomalainen -äänestyksen ykkönen vuosimallia 1968 ja -69, taakse jäi muun muassa Urho Kekkonen.

Kulta-Kalle yhä terästä

Leineperistä kotoisin olevan Kangasniemen arvostusta ei ole himmentänyt edes se, että hän myönsi käyttäneensä terveytensä kustannuksella anabolisia steroideja, jotka vasta myöhemmin kiellettiin.

Vuonna 2008 hän voitti ylivoimaisesti Satakunnan Kansan 135-vuotisjuhlan kunniaksi järjestetyn Kaikkien aikojen satakuntalaisurheilija -äänestyksen.

Kulta-Kalle ei ole vanhemmiten pehmennyt vaan on yhä terästä. Kevään 70-vuotishaastattelussa hän kauhistui, kun häneltä kysyttiin syökö tämä mitään iltakuuden jälkeen.

– En minä noin myöhään enää syö! En ole ikinä syönyt viiden jälkeen, ei nukkumiseen tarvitse energiaa. Viidestä eteenpäin juon vain vettä.

Äänestä suurimmasta satakuntalaisesta


AVAINSANAT: Kaarlo Kangasniemi, suurin satakuntalainen, äänestys

Kommentit (16)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)27.9.2011 17:48

Tuubissa ja areenassa näkyy olevan videoita. Esim.Kangasniemi kotona. Vatsalihakset näyttää olevan kunnossa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)27.9.2011 10:28

Kirjoitin tuon ekan kommentin,arvelin jo siinä juttujen menevän dopinkiin.Olin väärässä menikin siihen oliko otsikko oikein kirjoitettu,ja missä pisteet ja pilkut pitäisi sijaita.Esitin kysymyksen hopeamitalistista,oikea vastaus eilen 11.04 kaverilta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.9.2011 21:15

Muistan hyvin viimeisen työnnön, 187,5 kg. Valkoisten valojen sytyttyä, hän nosti pari kertaa toisen jalan ylös, painojen ollessa ylhäällä. Voimaa oli. Kertovat, että Leineperin talon räystäällä roikkui köysillä lautanippu,jota nostettiin jaloilla ja käsillä ylös. Koukkuihin oli helppo lisätä lautoja.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.9.2011 16:49

Kai Kekkonen tavallisen suomalaisen tapaan hiihtikin nuoruudessaan, muttei toki kilpaillut. Kekkosen hiihtoretket presidentiinä ollessaan ovat sitten oma asiansa "perässähiihtäjineen".
Muistetaan kuitenkin, että kommentoimme nyt täällä satakuntalaisesta Kaarlo Kangasniemestä, emme pohjoissavolaisesta ja kainuulaisesta Urho Kekkosesta.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.9.2011 15:16

Eikö Kekkonen hiihtänyt nuoruudessaan?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.9.2011 11:45

Miten olisi otsikoksi. Suuri satakuntalainen painonnostaja. Kekkostakin suositumpi.

Eikös tämä Kekkonen ollut kuitenkin tunnetumpi korkeushyppääjänä ja muista ilmaveiveistään kuin painonnonostajana.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.9.2011 11:04

Tuliko hopealle Jan Talst , nykyään virolainen, mutta silloin Neuvostoliiton edustaja.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.9.2011 10:56

Todellakin harhaanjpohtava otsikko:
"Suurin satakuntalainen: Kekkostakin suositumpi painonnostaja"

Eihän Urho Kekkonen ollut painonnostaja, vaan korkeushyppääjä, mutta vaikka otsikon lyhentäisikin:
"Suurin satakuntalainen: Kekkostakin suositumpi", niin eihän Kekkonen ollut satakuntalainen, vaan syntyään pohjoissavolainen.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.9.2011 10:47

Kuulin aikanaan tyhmän televisiohaastattelijan kysyvän :"Mitä suunnittelette tulevaisuudessa"? Kalle:"Täsä tiär paljo suunnitelk ko olympiakulta ja mailmamammestaruus ojjo".

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.9.2011 10:08

Niin, otsikoksi olisi kai paremmin sopinut: Suurin satakuntalainen painonnostaja. Kekkostakin suositumpi.

Ja kinaa voisi tulla siitäkin.Satakunnassa lienee vaikuttanut Kulta-Kallea ainakin kooltaan suurempia painonnostajia.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Musiikki
MAINOS
Kotimaa
Lukijoiden kuvat

kevät lenkki 014

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Blogit
 
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Urheilu
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot