Satakunta
Päivitetty 16.9.2011 13:45, julkaistu 16.9.2011 11:48

IL ja HS: Anneli Aueria epäillään lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Poliisi epäilee Anneli Aueria lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, törkeästä raiskauksesta ja avunannosta törkeään raiskaukseen. Asiasta kertovat Iltalehti ja Helsingin Sanomat verkkosivuillaan.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan rikosten epäillään tapahtuneen 1. elokuuta 2007 ja 30. elokuuta 2008 välisenä aikana.
Poliisi esittää Auerin vangitsemista tänään Turun käräjäoikeudessa.

Auerin mies surmattiin joulukuussa 2006. Aueria epäiltiin tästä henkirikoksesta, mutta Vaasan hovioikeus hylkäsi syytteen heinäkuussa.

Murhajutussa tapahtui kuitenkin käänne, kun Auerin veli otti hovioikeuden ratkaisun jälkeen yhteyttä syyttäjään. Veli toisti sen, mitä Anneli Auerin kaksi lasta olivat kertoneet hänelle murhan ajankohtaan liittyvistä tapahtumista.

Syyttäjät ovat hakeneet jutussa valituslupaa korkeimmasta oikeudesta. He vaativat Auerille murhasta elinkautista vankeutta.

Poliisi teki elokuussa valitusluvan hakuun liittyen kotietsinnän Anneli Auerin kotiin. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan poliisi vei tuolloin asunnosta muun muassa Auerin tietokoneen, puhelimet ja hänen yrityksensä kirjanpitoa.

Iltalehden uutinen

Helsingin Sanomien uutinen

Tätä uutista ei ole mahdollista kommentoida.



AVAINSANAT: Anneli Auer, lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö

Uutisia

Musiikki
MAINOS
Kotimaa
Lukijoiden kuvat

kevät lenkki 014

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Blogit
 
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Urheilu
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot