Satakunta
Päivitetty 16.9.2011 12:30, julkaistu 5.9.2011 14:10

Auerin oma veli kertoi lisätodisteista syyttäjälle

Kuva: Hanna Leppänen/SK/Arkisto
Satakunnan KansaLähetä palautetta toimittajalle
Syyttäjä on saanut lisätodisteita muun muassa Anneli Auerin veljeltä.

Anneli Auerin veli otti 1. elokuuta tänä vuonna yhteyttä syyttäjä Jarmo Valkamaan ja kertoi, että Annelin nyt 12-vuotias poika ja 9-vuotias tytär olivat kertoneet hänelle yksityiskohtia, jotka tukevat syyttäjän käsitystä tapahtumien kulusta.

Uudet todisteet sulkevat syyttäjän mielestä pois mahdollisuuden, että surmayönä paikalla olisi ollut perheen ulkopuolinen tekijä. Syyttäjällä ei ole ollut nyt esiin tullutta aineistoa käytettävänään aiemmissa oikeudenkäynneissä.

– Merkille pantavaa on, että elokuussa järjestetyissä kuulemisissa on tullut ilmi, että Anneli Auer on uhannut lapsia ja kieltänyt heitä useaan eri otteeseen kertomasta viranomaisille, sosiaalityöntekijöille ja poliisille sitä, mitä he olivat havainneet. Sen sijaan lasten oli kerrottava muun muassa ulkopuolisesta tekijästä ja Anneli Auerin soittamasta hätäpuhelusta, syyttäjä kertoo Korkeimmalle oikeudelle osoittamassaan valituslupahakemuksessa.

Syyttäjällä on uutta todistusaineistoa myös siitä, Anneli Auerin miehen, Jukka S. Lahden valitusäänet hätäpuhelunauhan taustalla olisivat tulleet aikaisemmassa vaiheessa tehdyltä tallenteelta.

Väkivaltaa jo ennen surmayötä

Elokuussa tehdyissä lasten kuulemisissa on tullut ilmi, että Jukka S. Lahden ja Anneli Auerin välit olivat olleet huonot jo pitkään ja Auer oli kohdellut miestään väkivaltaisesti. Kuulemisten mukaan perheessä oli useita ongelmia ja myös lapsiin kohdistunutta väkivaltaa.



AVAINSANAT: Ulvilan surma

Uutisia

Musiikki
MAINOS
Kotimaa
Lukijoiden kuvat

kevät lenkki 014

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Blogit
 
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Urheilu
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot