Satakunta
Päivitetty 26.8.2011 11:17, julkaistu 25.8.2011 13:30

Poliisi teki kotietsinnän Anneli Auerin kotiin – syyttäjä vaitonainen

Kuva: Hanna Leppänen/SK/Arkisto
Satakunnan KansaLähetä palautetta toimittajalle
Anneli Auerin Turun-asuntoon tehtiin kotietsintä. Poliisi vahvistaa tiedon Ilta-Sanomille.

Poliisi on tehnyt kotietsinnän oikeudessa syyttömäksi todetun Anneli Auerin kotiin. Asiasta kertoi torstaina Ilta-Sanomat.

Lehden mukaan poliisi vei asunnosta muun muassa Auerin tietokoneen ja puhelimet sekä hänen yrityksensä kirjanpitoaineistoa.

Kotietsintä tehtiin viime perjantaina, vahvistaa Satakunnan Kansalle rikoskomisario Erik Salonsaari Satakunnan poliisilaitokselta.

– Kotietsintä liittyy syyttäjän pyytämään lisätutkintaan asiassa, josta ainoastaan hän voi tiedottaa, Salonsaari toteaa.

Kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama on vaitonainen kotietsinnän tuloksista:

– Sen voin sanoa, että jos kotietsintä on tehty, jotain uutta on täytynyt tulla ilmi.

Anneli Auer tuomittiin miehensä Jukka S. Lahden murhasta käräjäoikeudessa, mutta hänet vapautettiin hovioikeudessa heinäkuussa.

Valkaman mukaan tuomion muutoksenlupahakemus saapuu viimeistään ensi tiistaina Vaasan hovioikeuden kirjaamoon.

Ilta-Sanomat


AVAINSANAT: kotietsintä, syyttäjä, korkein oikeus, poliisi

Kommentit (116)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)27.8.2011 12:50

voi lapsi raukkoja - mitähän heillekin on asiasta syötetty ...oikeus voittaa..
nimimerkki:kasvot ovat sielun peili!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)27.8.2011 05:07

"Ulvilan surman valituslupahakemus aiotaan salata

Turun Sanomat 27.8.2011 05:01:41

Kihlakunnansyyttäjä Jarmo Valkama jätti perjantaina valituslupahakemuksen jutussa, jossa ulvilalaista Anneli Aueria syytettiin aviomiehensä murhasta. Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen ihmettelee hakemusta.

??On epätavallista, että hakemus lähetetään tutkinnan yhä jatkuessa. Tämän lisäksi salaiseksi pyytäminen kummastuttaa, hän sanoo.

Valkaman mukaan hakemus sisältää asianosaisiin liittyvää arkaluontoista tietoa, ja se oli pakko lähettää lisätutkinnan vielä jatkuessa, koska määräaika oli umpeutumassa. Hän ei osaa sanoa, kuinka kauan lisätutkintaa vielä jatketaan.

??Olemme varanneet oikeuden esittää lisämateriaalia, sitä mukaan, kun sitä saadaan. Esimerkiksi kaikkia kuulusteluja ei ole vielä ehditty tehdä. Päätös siitä, hyväksytäänkö lisämateriaali, on korkeimman oikeuden, hän sanoo."

http://www.ts.fi/online/kotimaa/251552.html

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.8.2011 17:06

Minua häiritsee, että porilaiset häiritsevät minua kirjoituksillaan. Se on häiritsevää, enkä pidä häirinnästä, sehän on kuin häirintää.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.8.2011 16:48

Pitäisi soluttaa "matti ja teppo" Auerin lähipiiriin, kyllä rupeis selvii.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.8.2011 16:32

Tätä keskustelua käydään samassa hengessä kuin Ranskassa 1700-luvun lopulla - silloin giljotiinin äärelle kokoontui massoittain "aivan-höpöjä-puhelet-taas-kerran"-ämmiä kudinpuikkoineen seuraamaan teloituksia - verta janottiin ja verta saatiin.

:)

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.8.2011 15:53

Auer kokee tutkimukset häirintänä, sillä hän jo on osoittanut ja tunnistanut tekijän.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.8.2011 15:38

Miten koet laillisen toiminnan häirintänä, tuntuu häiritsevän sinua?

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.8.2011 15:17

Ei ole kyse häirinnästä vaan yrityksestä saada oikeus tapahtumaan. Koita nyt jo vihdoinkin käsittää.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.8.2011 15:15

"Eihän Anneli Auerilla pitäisi olla mitään pelättävää jos hän on syytön." - ja sekö on oikeutus häirinnälle?

:)

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)26.8.2011 14:35

Eihän Anneli Auerilla pitäisi olla mitään pelättävää jos hän on syytön. Olen koko ajan ollut tämän ulkopuolisen tekijän suhteen epäilevällä kannalla.

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2 3 .. 12

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Musiikki
MAINOS
Kotimaa
Lukijoiden kuvat

kevät lenkki 014

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Blogit
 
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

Pääkirjoitukset
Urheilu
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot