Ruoka
Päivitetty 16.2.2012 08:23, julkaistu 16.2.2012 08:15

Villit kalat graaviksi pakastimen kautta

Eliisa Holstikko-OjanenLähetä palautetta toimittajalle

Tuottajille ja jalostajille on luvassa tarkempia ohjeita kalojen pakastamisesta loisriskin vuoksi, sanoo ylitarkastaja Carmela Hellsten Eviran elintarvikehygieniayksiköstä.

– Pakastusohjeet koskevat ainoastaan raakana käytettäviä kaloja. Kuumentaminenhan tuhoaa mahdolliset loiset. Aina, kun kotonakin graavaa pyydettyä, villinä kasvanutta kalaa, se kannattaa pakastaa.

Sen sijaan kasvatetun kalan loisriski on erittäin pieni.

Jäädyttämisvaatimuksen ulkopuolelle Eviran ohjeissa on villeistä kaloista jätetty ainoastaan silakka, koska siinä ei ole todettu loisia. Vaatimus ei koske myöskään Atlantissa viljeltyä lohta eikä Suomessa viljeltyä kalaa, jos loistartunta on estetty.

Erikoistutkija Perttu Koski on juuri aloittanut tutkimuksen, jolla muun muassa halutaan poissulkea silakan loiset.

– Silakan lisäksi tutkimme kilohailia, lohta ja siikaa niin villejä kuin kasvatettujakin eli kaloja, joita on tapana syödä raakana. Mukana on myös simppu, koska eteläisellä Itämerellä etsimiämme silli- ja turskamatoja tavattaan erityisesti simpuissa. Toiveenamme tietenkin on, ettei loisia meidän vesiltämme löydy.

Turska- ja sillimadot aiheuttavat mahatautia kiinnittyessään mahalaukun seinämiin.

Raakana käytettävien kalojen pakastusvaateet tulevat EU-säädöksistä. Atlantin eli kasvatetulle Norjan lohelle on haettu ja saatu säädökseen poikkeus.

– Poikkeukset vaativat tuekseen aina kuitenkin tutkimuksen, joka nyt on siis alkanut. Ensimmäisiä tuloksia on luvassa syksyllä.

Eviran ohjeiden pakastuspakko koskee graavikalan, kylmäsavustetun kalan, suolatun mädin, sushiin käytettävän ja marinoidun kalan käsittelyä.

Kalastustuotteet on jäädytettävä vähintään –20 asteeseen 24 tunnin ajaksi tai –35 asteeseen ainakin 15 tunnin ajaksi. Tuotteen valmistajan on tehtävä pakastuskäsittelystä merkintä tuotetta seuraavaan asiakirjaan.

Jäädytyskäsittelyä ei siis tarvitse tehdä sellaisille tuotteille, jotka lämmitetään vähintään 60 asteen sisälämpötilaan ainakin minuutiksi.


AVAINSANAT: kala, loisriski, graavaus

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

 

Askarruttaako mieltäsi jokin ruokaan tai ruoanvalmistukseen liittyvä kysymys? Lähetä kysymyksesi tästä, ruokatoimittaja etsii vastauksen!

Kysymyksiä ja vastauksia voidaan julkaista myös painetun lehden Ruoka-sivulla.

Nimesi:

Sähköpostiosoitteesi:

Uutisia

Lukijoiden kuvat

kevät lenkki 014

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Kolumnit

Kolumnit

Välillä sitä miettii, että missä nyt mennään?

Meidän porilaisten ja satakuntalaisten ei tarvitse murehtia Kreikan tilannetta, kun meillä on ihan omat ongelmat: Porin perusturva ja Satakunnan pelastuslaitos. Kummassakaan johtaja ja...
Blogit
 
SK Facebookissa
Pääkirjoitukset
MAINOS

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot