Ruoka
Päivitetty 2.2.2012 02:53, julkaistu 2.2.2012 02:24

Talvipäivänä ruokalistalla on hyvää pataa

Kuva: Hanna Leppänen
Marja-Kristiina VainelaLähetä palautetta toimittajalle
Broileripata saa keveyttä ja makua sienistä sekä kasviksista.

Kylmänä talvipäivänä kaipaa kunnon lämmintä ruokaa. Mehevä pataruoka syntyy melko vähällä vaivalla, mutta varsinkin lihapadat vaativat pitkän valmistusajan.

Odottelu ja hauduttelu maksavat kuitenkin vaivan. Kun padasta nousee herkullinen ja mehevä tuoksu, ruokailijoita ei kauan tarvitse houkutella ruokapöytään varsinkaan reippaan ulkolenkin jälkeen.

Broileri-herkkusienipata

kuudelle

n. 600 g maustamatonta broilerinfileetä

2 rkl öljyä

suolaa

mustapippuria myllystä

1 tl paprikajauhetta

ripaus chilijauhetta

1–2 sipulia silppuna

2 porkkanaa

250 g herkkusieniä

1–2 laakerinlehteä

3 dl vettä

150 g smetanaa

suolaa

Leikkaa broilerifileet sopivan kokoisiksi suupaloiksi. Kuumenna öljy pannulla ja paista paloihin väri kauttaaltaan koko ajan käännellen.

Mausta suolalla, pippurilla, paprika- ja chilijauheella. Lisää joukkoon sipulisilppu, paloitellut porkkanat ja viipaloidut herkkusienet, kääntele muutaman minuutin ajan. Lisää vesi ja laakerinlehdet, anna hautua noin 10 minuuttia.

Sekoita joukkoon smetana ja kuumenna. Tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa.

Jos pataruuan liemi jää mielestäsi liian löysäksi, voit suurustaa sitä reilulla ruokalusikallisella vehnäjauhoja, jotka on sekoitettu vesitilkkaan.

Kanapadan seurana maistuvat keitetyt perunat tai riisi.

Mehevä hirvipata

neljälle

n. 500 g paloiteltua hirvenlihaa, lapaa tai ulkopaistia

1 sipulia

2 palsternakkaa

2 porkkanaa

marinadi:

2 rkl öljyä

3 dl punaviiniä

1/2 dl punaviinietikkaa

2 murskattua valkosipulinkynttä

2 rkl rouhittuja katajanmarjoja

1 tl kuivattua timjamia

Kuori sipuli ja juurekset. Leikkaa ne melko suuriksi kuutioiksi.

Sekoita kaikki marinadin ainekset muovipussissa. Pane liha ja kasviskuutiot pussiin. Anna niiden marinoitua jääkaapissa noin 5 tuntia.

Ota lihapalat pois marinadista ja ruskista ne kevyesti paistokasarissa. Lisää marinadi ja vihannekset.

Hauduta ruokaa liedellä matalahkolla lämmöllä kannen alla 1–1 1/2 tuntia niin, että lihasta tulee mureaa.

Tarjoa hirvipata sienikastikkeen ja perunamuusin kanssa.

Nopea kikhernepata

neljälle

1 sipuli

2 porkkanaa

2 tomaattia

1–2 valkosipulinkynttä

2 rkl öljyä

1 tl jauhettua juustokuminaa

1 tl jauhettua korianteria

1 tl garam masala -mausteseosta

3 dl keitettyjä kikherneitä

2 dl vettä

1 tl suolaa

1 dl kookosmaitoa

Kuutioi kaikki kasvikset. Kuullota sipulia ja porkkanoita pari minuuttia.

Lisää tomaatit ja kaikki mausteet garam masalaa lukuunottamatta.

Lisää vesi ja kikherneet.

Hauduta noin puoli tuntia.

Lisää hauduttamisen loppuvaiheessa garam masala, suola ja kookosmaito.

Tarjoa kikhernepata riisin kanssa.


AVAINSANAT: pataruoat

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

 

Askarruttaako mieltäsi jokin ruokaan tai ruoanvalmistukseen liittyvä kysymys? Lähetä kysymyksesi tästä, ruokatoimittaja etsii vastauksen!

Kysymyksiä ja vastauksia voidaan julkaista myös painetun lehden Ruoka-sivulla.

Nimesi:

Sähköpostiosoitteesi:

Uutisia

Lukijoiden kuvat

kevät lenkki 014

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Kolumnit

Kolumnit

Välillä sitä miettii, että missä nyt mennään?

Meidän porilaisten ja satakuntalaisten ei tarvitse murehtia Kreikan tilannetta, kun meillä on ihan omat ongelmat: Porin perusturva ja Satakunnan pelastuslaitos. Kummassakaan johtaja ja...
Blogit
 
SK Facebookissa
Pääkirjoitukset
MAINOS

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot