Ruoka
Päivitetty 26.1.2012 06:22, julkaistu 26.1.2012 06:00

Ravitsemusasiantuntija: Nauti ruuasta ja pudota painoa

Eliisa Holstikko-OjanenLähetä palautetta toimittajalle

Ravitsemusasiantuntija Patrik Borgin mukaan laihduttaminen ja laihdutuskuurit käsitteinä ovat aikansa eläneitä.

– Monella laihdutusta kokeilleella on yllin kyllin kokemusta siitä, että nopeasti laihdutettu tulee nopeasti takaisin. Jos painoa on kertynyt liikaa kymmenen vuoden aikana, on aika lailla selvää, ettei se lähde pysyvästi kuukaudessa tai kahdessa. Jostain syystä moni vain toistaa tätä samaa virhettä.

Borgin mukaan on ymmärrettävää, että ihminen tunnetasolla haluaa tuloksia nopeasti. Hän neuvoo kuitenkin ottamaan painon pudottamisen iisisti ja maltilla. Painonhallinta on järjen asia. Hyvä ruokavaliomuutos tuntuu helpolta ja maistuvalta alusta alkaen. Nautinto on opittava löytämään ruuan mausta, ei määrästä.

Miten painonhallinnassa sitten voi parhaiten onnistua?

Borgin mukaan painonhallintaan ja ruokaremonttiin ei kannata ryhtyä, jos tuntuu, etteivät asiat ole hyvin. Hyvin kiireinen, stressaantunut tai tyytymätön itseensä ei jaksa paneutua elämäntapamuutokseen.

– Kannattaa odottaa hetkeä, että virtaa tuntuu taas riittävän.

Borgin mukaan kolme tärkeintä asiaa painonhallinnassa ovat ateriarytmi, kasvisten lisääminen ruokavalioon ja vapautunut syöminen.

– Jos huomaa, että nälkä on usein tosi kova tai iltaan kasaantuu mielitekoja, on ateriarytmissä varmasti jotakin pielessä. Asiaa auttaa aamiainen ja riittävän kokoinen lounas.

Kasvisten määrän lisääminen on tärkeä painonlaskua edistävä muutos. Reilu puoli kiloa kasviksia, hedelmiä ja marjoja on riittävästi. Liioittelu tässäkin opettaa vain syömään vatsan liian täyteen.

Kohtuullisen syömisen opettelussa pitää myös antaa itselleen lupa syödä.

– Kun syö ilman syyllisyyttä, tulee syöneeksi vähemmän kuin jatkuvan kontrollin alla.


AVAINSANAT: Patrik, Borg, painonhallinta

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

 

Askarruttaako mieltäsi jokin ruokaan tai ruoanvalmistukseen liittyvä kysymys? Lähetä kysymyksesi tästä, ruokatoimittaja etsii vastauksen!

Kysymyksiä ja vastauksia voidaan julkaista myös painetun lehden Ruoka-sivulla.

Nimesi:

Sähköpostiosoitteesi:

Uutisia

Lukijoiden kuvat

kevät lenkki 014

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Kolumnit

Kolumnit

Välillä sitä miettii, että missä nyt mennään?

Meidän porilaisten ja satakuntalaisten ei tarvitse murehtia Kreikan tilannetta, kun meillä on ihan omat ongelmat: Porin perusturva ja Satakunnan pelastuslaitos. Kummassakaan johtaja ja...
Blogit
 
SK Facebookissa
Pääkirjoitukset
MAINOS

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot