Lapset opiskelivat eläinten käsittelyä
- Emma Marttila ja Ida Silvennoinen katsovat, kun Sirpa Palomäki näyttää, kuinka sorsaa pidellään.
ELLU eli eläintaitokoulutus on Suomen Eläinsuojeluyhdistyksen järjestämä kurssi, jolla opetellaan miten eri eläimistä pidetään huolta. Kurssi on nyt päättymässä, mutta keväällä on taas tarkoitus järjestää ainakin yksi.
Suurimalla osalla tytöistä on kotona oma lemmikki, mutta silti kurssilla on oppinut paljon uutta.
– Minä opin tänään mitä stereotyyppinen käyttäytyminen on, Suvi Vilja, 10, kertoo. Ilmoitusta seuraa viiden muun tytön ääni, kun kaikki selittävät mitä termi tarkoittaa.
– Se meinaa sitä, kun koira jahtaa häntäänsä, Matleena Kallio, 10, antaa esimerkin.
Eri kerhokerrat ovat painottuneet eri eläimiin. Kissoja nähtiin rankkurilla, jyrsijöitä lemmikkikaupassa ja hevosia tallilla. Hevosten luona vierailu oli kaikkien mielestä se paras kerta, sillä silloin pääsi ratsastamaan.
Kerholaiset ovat yhdessä myös miettineet kuinka paljon eri eläimet maksavat kuukaudessa ja kuinka paljon huolenpitoa ne tarvitsevat päivittäin.
– Yksi tärkeimmistä osista kurssia on ollut opettaa mukuloille, että elukat on iso vastuu, kurssin toinen ohjaaja, Maija Löytölä kuvailee.
– Hei, ei me olla mukuloita! kuuluu kuuden tytön kuoro.
Viimeisellä tapaamiskerralla kerholaiset suuntaavat kohti Luviaa. Siellä on tarkoituksena vierailla Sirpa Palomäen luona ja ihailla hänen eläimiään, joita on monenmoisia.
Kun päämäärä on saavutettu, ELLU-kerholaisia tervehtii ensimmäisenä Lotta-kissa, yksi tilan vanhimmista asukeista.
Varsinainen kiertokäynti alkaa kanalassa, josta löytyy enemmän kuin nimi paljastaa. Mielenkiintoa herättävät ankat ja sorsat ja ne ovatkin tyttöjen suuressa suosiossa.
Siivekkäät jäävät kuitenkin auttamatta seuraavien otusten varjoon. Sirpa johdattaa lapset tilan toiselle puolelle, jossa jyrsijät pitävät majaa.
On hiiriä, rottia, marsuja ja kaneja, eikä kukaan tytöistä osaa nimetä lemppariaan. Kun kaikki viiksekkäät on nähty, kerholaiset siirtyvät sisälle ihailemaan kaloja.
Päivä päättyy Porissa kahvilassa, kuuman kaakaomukin ääressä. Reippaat kerholaiset saavat diplomit suoritetusta kurssista sekä passin, jota täytetään tulevaisuudessa.
Hieman vielä jännittää, pääsivätkö kaikki läpi vai jäikö joku luokalleen?








