Pikku Kansa
Päivitetty 4.2.2012 04:23, julkaistu 4.2.2012 04:07

Pikkulapset ompelivat jättiläiskaulahuivin

Kuva: Hanna Leppänen/SK
Sofia FranssonLähetä palautetta toimittajalle
Elli Hopeakangas tutkii kaulahuivia.

Innostusta on ilmassa vaikka millä mitalla. Ruotsalaisen päiväkodin lapset saavat tänään vihdoin laittaa paikoilleen pylvään ympärille jättiläiskaulahuivin, jonka he ovat tehneet itse.

Siinä on ollut iso työ.

Lapset ovat ommelleet jättiläiskaulahuivin vanhoista neuleista, jotka on leikattu paloiksi. Neuleen leikkaaminen on haastavampaa kuin paperin. Kangas on paksua, ja välillä täytyy miettiä tarkkaan mistä kannattaa leikata, jotta palasta tulee sopiva.

– Leikkaaminen on minun lempivaiheeni, Sofianna Mäensivu, 4, myöntää samalla kun hän pohtii miten saisi vanhasta villasukasta leikattua sopivan palasen. Avuksi saapuu Jaakko Sirén, 4, joka herramiesmäisesti antaa Sofiannalle vihjeen.

Samalla kun on ommeltu, on tutustuttu perinteisiin käsityötaitoihin. Lapset ovat ommelleet risti-istunnassa, työ polvien päällä. Toinen käsi teki työtä neulan kanssa, kun taas toinen piti työtä paikoillaan.

Kaikesta leikkaamisesta ja neulomisesta jää lattialle melkoinen sotku kankaanpalasia ja langanpätkiä. Niiden siivoamista varten lapset opettelivat käyttämään sihveliä, joka oli joillekin aivan uusi siivousväline.

Ompelun jälkeen lapset ovat kierittäneet jättiläiskaulahuivin isoksi palloksi. Pian huivi laitetaan paikoilleen.

Ensin käydään läpi, miten monta metriä pitkä huivi saadaan pysymään paikoillaan.

Marja Illman, yksi päiväkodin ohjaajista, kysyy tietääkö kukaan mitä materiaalia nippusiteet ovat. Tietävä vastaus kuuluu lasten joukosta, kun yksi nippuside kiertää kädestä käteen. Muovistahan se on tehty.

Kun kysymys pystyttämisestä on ratkaistu, on aika siirtyä tolpan luo. Isoksi palloksi kieritetty huivi kannetaan käytävään. Illman kiinnittää huivin reunan tolpan yläpäähän, ja sitten lapset kiertävät sitä vuorotellen pylvään ympäri.

Kun homma on valmis, lapset etsivät innolla omia palasiaan muiden joukosta. Joidenkin palanen on niin korkealla, ettei sitä yletä edes koskemaan.

Illmanin avulla lapset laskevat, kuinka monta palaa he ovat yhteensä neuloneet yhteen. Nopea yhteenlasku paljastaa, että pojat ovat vähintään yhtä ahkeria kuin tytöt.


AVAINSANAT: käsityö, päiväkoti, tilataide

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

 

Onko sinulla asiaa Gunnar Kansaselle tai Pikku Kansan toimitukselle? Lähetä tästä viesti meille. Voit lähettää postia myös osoitteeseen Pikku Kansa, Satakunnan Kansa, PL 58, 28101 Pori tai sähköpostitse osoitteeseen sk.lastensivu@satakunnankansa.fi.

Kerro aina nimesi, ikäsi ja osoitteesi.

Piirustusnurkassa julkaistaan erilaisia piirroksia.

Vitsinurkkaan voit lähettää mielestäsi hauskan vitsin.

Lemmikkinurkassa saat esitellä oman kotieläimesi. Mukaan voit liittää valokuvan ja piirroksen lemmikistäsi.

Lisäksi julkaisemme runoja ja muita lyhyitä kirjoituksia.

Nimesi:

Ikäsi:

Osoitteesi:

 

 

Hockey+Bird

Pikku Kansa

Pikku Kansan piirroksia

Pikku Kansaan ovat piirtäneet: Miika Tuomela, Iiro Hauhia, Olivia Aho, Julianna Rämö ja Tuomas Halonen.

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot