*

Satakunnan Kansa
Pääkirjoitukset
Päivitetty 16.9.2012 02:52, julkaistu 16.9.2012 02:30

Valvonta vaatii paremmat säännöt

Helsingin käräjäoikeus antoi hiljan ratkaisunsa, jonka mukaan yksityinen pysäköinninvalvontayritys sai määrätä väärin pysäköineelle valvontamaksun. Käräjäoikeuden päätös noudattaa korkeimman oikeuden ratkaisua, joka taas on ristiriidassa eduskunnan perustuslakivaliokunnan näkemyksen kanssa.

Yksityisessä valvonnassa on ajauduttu tilanteeseen, jossa lainsäädäntö on jäänyt pahasti jälkeen vallitsevasta käytännöstä. Oikeusoppineet kiistelevät nyt siitä, siirretäänkö viranomaisen hallintovaltaa yksityiselle. Tilannetta verrataan siihen, millainen on poliisin ja vartiointiliikkeen välinen oikeudellinen raja.

Lähtökohtana on, että yksityiset pysäköinninvalvontaliikkeet ovat liikeyrityksiä, joiden tavoitteena on olla mahdollisimman kannattavia. Toisaalta taas kunnallisen pysäköinninvalvonnan resurssit eivät nykyisellään riitä, joten valvonnan aukkoa paikkaamaan tarvitaan yksityisiä palveluita. Näin turvataan esimerkiksi pihoissa niiden oikeudet, jotka ovat autopaikkansa lunastaneet.

Molemmat perustelut ovat varmasti totta. Se ei kuitenkaan muuta miksikään sitä tosiasiaa, että uutta, yksityisten firmojen toimintaa sääntelevää lakia tarvitaan mahdollisimman pian. Nyt yksityisillä pysäköintipaikoilla vallitsee viidakon laki, jossa vahvimmat syövät hitaammat ja hoksaamattomimmat.

Valtaosa suomalaisista maksaa kiltisti yksityisenkin pysäköintimaksun, koska autopaikan lunastaminen on luonnollinen asia. Kysymys ei olekaan useimmiten maksun välttelemisestä, vaan usein kysymys on pelkästä huomaamattomuudesta. Pöljyyksissään joku saattaa pysäköidä autonsa alueelle, jolla hän ei tiedä tai huomaa olevan pysäköinnin kielletty tai joka on maksullista aluetta.

Väärin pysäköimisestä seuraa valvontamaksu, jonka suuruus on pelkästään valvontaa hoitavan yksityisen yrityksen määrättävissä.

Helsingin keskustassa erään yksityisen piha-alueen valvontamaksu pompahti taannoisen korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen 35 eurosta 75 euroon. Tällä tahdilla vuoden päästä valvontamaksu voi olla jo 150 euroa.

Lainoppineet kiistelevät siitä, onko kyseessä sopimusoikeuden tulkinta vai virkavallan siirto julkiselta viranomaiselta yksityiselle, niin kuin perustuslakivaliokunta katsoo. Voiko todella olla niin, että parin euron pysäköintimaksun maksamatta jättäminen voi johtaa kohtuuttomiin seurauksiin?

Yksityistä valvontaa varmasti tarvitaan, mutta sille on saatava selkeät säännöt.

Valvonnasta on tehtävä luvanvaraista ja valvontamaksuille on määrättävä selkeä katto. Jos toiminta on yksityiselle yritykselle kannattavaa, niin miksei kunta voi siinä tapauksessa laajentaa toimintaa tässä tehtävässä.

Eduskunnan on nyt pantava asiassa tuulemaan. Sitä varten meillä on lainsäätäjä, että se hoitaa hommansa.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Satakunta
10 kutia
Blogit
 
 
SK Facebookissa
MAINOS
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot