Säätilasta tullut jatkuva uutisaihe
Säätilasta ja siihen liittyvistä ilmiöistä on tullut jatkuva uutisaihe. Mutta eiväthän talvi ja lumi voi yllättää Suomessa? Eihän?
Juuri kun koko eteläinen Suomi oli selvinnyt myrskytuhojen aiheuttamista sähkökatkoista, alkoivat katoilta putoava lumi ja jää pitää kaduilla kulkevia hengenvaarassa. Eihän tässä ole mitään järkeä. Missä vaiheessa meistä on tullut näin uusavuttomia?
Sähköntuottajien ja -jakelijoiden vaikeudet olivat myrskytuhojen jälkeen kirjavia. Suuremmilla, kuten Fortumilla, suurin osa raivaustöistä on ulkoistettu. Kun tuhot ovat riittävän laajat, loppuu töihin tarvittaessa tuleva alihankintaresurssi välittömästi kesken.
Lisäksi puutteellinen seudun tuntemus hidastaa tekemistä merkittävästi. Hienoimmatkaan navigointivälineet eivät tuntemattomilla metsäteillä auta. Pienemmiltä sähköyhtiöiltä resurssit yksinkertaisesti loppuvat kesken.
Fortum on lupaillut vauhtia maakaapeloinnin lisäämiseen. Lupaukset unohtuvat hiljalleen nousten esille, kun seuraava myrsky on linjoja runnellut. Nopeampi apu olisi raivata metsiä linjojen varsilta. Vain korvauksen maksaja metsänomistajille puuttuu.
Suoralla sähköllä ilman tulisijoja lämmittävät ovat välittömästi vaikeuksissa katkon alettua. Pakastin sulaa, kännykän akku tyhjenee eikä matkaradioon ole pattereita. Siinä sitä on uusavuttomalle aluksi ihmettelemistä.
Talvi ja lumi eivät voi yllättää autoilijoita ja jalankulkijoita. Syyllisiä on liian myöhäistä etsiä, kun katolta putoava jäälohkare surmaa jalankulkijan.
Ajatuskuvio on samankaltainen kuin sähköyhtiöillä. Talonmiehiä ei enää 70-luvun jälkeen ole taloyhtiöissä ollut. Kunnat ja huoltoyhtiöt ovat tehostaneet sekä ulkoistaneet toimintaansa sähköyhtiöiden malliin niin, että sakeamman lumisateen sattuessa resurssit loppuvat kesken. Ei yhteiskunta voi myrskyn tai lumisateen sattuessa mennä polvilleen. Ei vain voi.
Ei tarvitse kaupungin ja kuntien päättäjien tutustua sen eksoottisemman talvikaupungin kuin Tukholman malliin ja parannusta tulee välittömästi sekä merkittävästi. Ei toki enää näillä lumilla.
Tukholmassa kadut ja tiet on rytmitetty vuorokausittain ja viikoittain niin, että tiettyinä aikoina asukkaat pitävät autonsa muualla ja lumet katoavat yön aikana. Asukkailla on oma merkittävä intressinsä toimia pelisääntöjen mukaan. Kannattaa kysellä heiltä, jotka kaivelevat autojaan paksuista hangista aurojen kuljettua.
Säätilat tuntuvat olevan erityisesti kaupunkilaisten ongelma. Maaseutujen asukit eivät onneksi ole yhtä uusavuttomia.









