Hautalan pitäisi harkita asemaansa

Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala (vihr.) teki poliittisen ilmaveivin, jolle ei lähimenneisyydestä löydy vertaa. Eduskunnassa hän kehotti Ilmarisen toimitusjohtaja Harri Sailasta harkitsemaan asemaansa, mutta seuraavana päivänä ministeri ilmoitti seisovansa Sailaksen ratkaisujen takana.

Millä Sailas onnistui kääntämään ministerin pään, jäi epäselväksi. Hautala vakuutti luottamuksen palanneen, mutta vaati avoimuutta valtionyhtiöiden päätöksentekoon.

Hautala lähti puolustamaan korruptiota ja hyvä veli -järjestelmää tavalla, joka ei kestä kriittistä tarkastelua. Ministerin uskottavuus on mennyt, ja nyt hänen on syytä harkita itse omaa asemaansa.

Avoimuudesta ei suinkaan ollut kysymys, kun huomattavaa osaa kansalaisten eläkevarallisuudesta hallinnoiva Ilmarinen päätti ostaa hallituksensa puheenjohtajan, Finnairin toimitusjohtajan Mika Vehviläisen luksusasunnon 1,8 miljoonalla eurolla.

Asuntoa oli kaupiteltu välittäjien toimesta jo lähes vuoden päivät turhaan. Sitten hieman yllättäen ostaja löytyi nurkan takaa. Ehdotkin olivat sopivat, kauppahinta yli käyvän tason, Vehviläiselle kirjattiin takaisinosto-oikeus ja hän sai kämpän sellaisenaan itselleen työsuhdeasunnoksi.

Mitä siis todellisuudessa tapahtui Vehviläisen elämäntilanteessa? Ei mitään muuta kuin hän sai 1,8 miljoonaa euroa käteensä, ja mahdollisuuden asua omassa asunnossaan, josta kulut maksaa hänen johtamansa Finnair ja vieläpä takaisinosto-oikeuden.

Ministeri Hautalan mukaan kaikki tapahtui laillisesti ja hyvän hallintotavan mukaisesti. Entinen oikeusasiamies Jacob Söderman näkee asian hieman toisin Suomen Kuvalehden haastattelussa. Jos julkisuudessa esitetyt tiedot pitävät paikkansa, hän arvioi kyseessä olevan korruption.

Ainakin kyseessä on mitä puhtaimmillaan hyvä veli -järjestelmän. Selvää on, ettei ilman Vehviläisen ja Sailaksen yhteistyösuhdetta Ilmarinen tällaista kauppaa olisi tehnyt.

Toistensa esimiehinä valtionyhtiöiden hallitusten puheenjohtajina herrat palkitsevat toisiaan. Selitykset pienestä maasta ja johtajien vähyydestä ovat tuulesta temmattuja. Molempien yhtiöiden johtoon riittää varmasti riippumattomia johtajia. Ministerin kantti ei vain yksinkertaisesti riittänyt tämän asian toteamiseen.

Ongelma ei ole ainoastaan valtionyhtiöissä. Ristiinomistuksen sijaan on tullut ristiin johtaminen. Kun samat johtajat istuvat eri yhtiöiden hallituksissa, he ovat päättämässä omista eduistaan. Palkkioita ja tehtäviä jaetaan sulle-mulle -periaatteella. Laillista homma voi olla, mutta ei missään tapauksessa moraalisesti oikein.