Pääkirjoitukset
Päivitetty 7.2.2012 01:52, julkaistu 6.2.2012 11:19

Satakunta siirtyi Niinistön taakse

Presidentinvaalien välillä keskusteltiin äänten testamenttaamisesta. Tähän eivät toiselta kierrokselta pudonneet ehdokkaat selkeästi lähteneet, vaikka esimerkiksi Paavo Lipponen ilmoitti äänestäneensä Haavistoa ja Timo Soini Niinistöä. Vaalitulosta kunnittain tulkitessa näkee kuitenkin selvästi, että Satakunnassa valtaosa muiden kannatuksesta meni Sauli Niinistölle.

Erityisen selvästi tämä ilmiö näkyi Pohjois-Satakunnassa. Ensimmäisellä kierroksella keskustan Paavo Väyrynen oli ykkönen Karviassa ja Honkajoella, jossa hän sai 50 ja 43,3 prosenttia äänistä ensimmäisellä kierroksella. Toisella kierroksella Niinistö nousi molemmissa kunnissa 80 prosenttiin, mikä on selvä osoitus siitä, että Väyrysen äänestäjät siirtyivät hänen taakseen.

Samanlainen ilmiö on havaittavissa muissa maakunnan maaseutukunnissa. Maaseutuväestön keskuudessa Niinistö koettiin selkeästi paremmaksi vaihtoehdoksi kuin Pekka Haavisto, jonka kannatus Karviassa ja Honkajoella jäi Satakunnan alhaisimmaksi.

Toisen kierroksen presidenttiehdokkaiden yksi eroavaisuus oli kannatuksen jakaantuminen maantieteellisesti. Haaviston kannatus oli suurinta pääkaupunkiseudulla ja kehä kolmosen sisäpuolella. Niinistön kannatus taas oli suurinta syvällä maaseudulla, jossa tosin monet jättivät äänestämättä, koska sopivaa ehdokasta ei ollut tarjolla.

Sama valtakunnallinen ilmiö toistui myös Satakunnassa. Haavisto keräsi suurimman kannatuksen suurissa kaupungeissa. Harjavallan suuri kannatusprosentti tosin hieman suli laskuvirheeseen.

Kaupungeissa ehkä huomattava osa Paavo Arhinmäen ja Paavo Lipposen kannatuksesta siirtyi Haavistolle. Toisaalta Haaviston citykannatus sopii hyvin siihen kuvaan, että vihreiden ehdokkaan kannatus oli suurinta nimenomaan kaupungeissa. Se kuvastaa hyvin myös asenneilmaston muutosta maaseudulta isoihin kaupunkeihin ja teollisuuspaikkakunnille.

Seuraavaksi suurinta Haaviston kannatus oli Raumalla, 35,3, ja Porissa, 34,2 prosenttia. Vihreiden kannattaa panostaa kuntavaalissa muutoinkin Rauman seutuun, jossa Haaviston kannatus oli suurta myös Eurassa ja Eurajoella.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Satakunta

Satakunta

Turverekka kärysi Pomarkussa

Turvelastissa olleen rekka-auton moottoritilasta nousi savua maanantaina aamupäivällä. Palokunta kävi varmistamassa huoltamon pihaan kurvanneen rekan moottoripalon sammumisen.
10 kutia
Blogit
 
 
SK Facebookissa
MAINOS
Ulkomaat

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot