Niinistö kääntää kurssia länteen
Sauli Niinistön nousu presidentiksi muuttaa vääjäämättä ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjauksia. Muutokset eivät ole nopeita, mutta perussuunta kohti länttä ja Euroopan unionin yhteistä ulkopolitiikkaa vahvistuu. Tarja Halosen aikana varjoon jäänyt pohjoismainen yhteistyö saa uutta voimaa, ja turvallisuuspoliittinen yhteistyö tulee lisääntymään. Nato-keskustelu jää taka-alalle.
Edellisten kolmen, sosiaalidemokraattisen taustan omaavan presidentin ulkopoliittisessa linjassa on ollut selkeitä eroja. Mauno Koivisto meni pitkän matkaa Paasikiven–Kekkosen -linjalla, mutta hänen aikanaan Suomi liittyi EU:n jäseneksi turvallisuuspoliittisista syistä. Martti Ahtisaari johti Suomea kohti globalisaatioita, ja Tarja Haloselle tärkeitä asioita ovat olleet kansainväliset kehitysyhteistyö- ja rauhanhankkeet.
Kutsua Valkoiseen taloon ei tarvinne odottaa kauan. Sitä ennen on viisasta käydä Venäjällä, jossa myös valitaan kuukauden kuluttua uusi presidentti. Vaikein vierailu-kohde on kuitenkin Kiina, jossa sielläkin on uusi isäntä. Niinistö saa johdettavakseen hyvin hoidetun ulkopolitiikan. Se on hyvä pohja jatkolle.
Vaalikampanjoissa nousi esille vaatimus arvojohtajuudesta. Sellaiseksikin Niinistö varmasti taipuu, sillä vuosia kestänyt työskentely politiikan huipulla – vaikeissakin tilanteissa – on luonut hänelle presidentiltä odotettavaa karismaa.
Niinistö on aikaisempina vuosina käyttänyt puheenvuoroja, jotka ovat aiheuttaneet laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Presidenttinä hän tuskin malttaa sulkea sanaista arkkuaan. Hän on aina ollut terävä yhteiskunnallisten ilmiöiden havainnoija ja kommentoija, joten kansalaisten kaipaamia presidentillisiä avauksia on varmasti odotettavissa.
Niinistö on kampanjansa aikana puhunut syrjäytymisestä. Ei tarvinne olla kovin hyvä ennustaja, jos arvioi, että tällä sektorilla hän jatkaa työtään myös presidenttinä.
Koko kansan johtajaksi nouseminen on mahdollista, mutta ei helppoa. Vielä tänään hänet leimataan kokoomuslaiseksi, porvarillisen kansanosan edustajaksi, vaikka hän tietoisesti onkin tehnyt eroa omaan puolueeseensa. Vaalissa oikeisto–vasemmisto -asetelma ei toteutunut, joten tämä jakolinja varmasti haalistuu myös vuosien kuluessa.
Presidentinvaalien tulos on myös osoitus yhteiskunnallisesta muutoksesta. Vanha poliittinen valtajärjestelmä on sortunut, ja yhteiskunnalliseen luokkajakoon perustunut puoluejärjestelmä on saanut rinnalleen uusia arvoja. Parasta on suvaitsevaisuus, joka on tuonut kokonaan uusia arvoja keskusteluun.
Hyvän ja tasa-arvoisen vaalikampanjan päätteeksi Suomi on saanut uuden presidentin, jonka johdolla voidaan turvallisesti katsoa tulevaisuuteen. Paavo Lipposen sanoin voidaan todeta, ettei ole mitään pelättävää.
Mahtaneeko kuuden vuoden jälkeen Suomessa olla enään presidenttiä? Saattaa olla kuvernööri.
Suomen olisi syytä alkaa lämmittämään suhteitaan myös itään, kauppasuhteiden kehittämiseksi. Rahalla kun ei ole korvamerkkiä.
Ilmoita asiaton kommentti