Alvar Aallon aluesuunnitelman toteutukseen lisää vauhtia
Porin kaupunkiseudun systemaattinen kehittäminen on keskeinen tekijä koko Satakunnan tulevaisuutta ajatellen. X-kirjain tai rusetti kartalle muodostuu, kun taajamat voimistuvat ja kasvavat yhteen valtateiden 2 ja 8 varrella.
Pori, Ulvila, Nakkila, Harjavalta ja Kokemäki muodostavat kakkostien ja junaradan varteen katkeamattoman taajamanauhan. Vain Harjavallan ja Kokemäen välissä on pieni siivu seutua, jota ei taajamaksi lasketa.
Alkutahdit aluesuunnittelulle löi Alvar Aalto 70 vuotta sitten. Nyt tämän suurmiehen aikaansa edellä olleeseen näkemyksen toteutukseen pitää saada lisää vauhtia.
Ulvilan, Nakkilan ja Harjavallan kuntataloudet ovat hyvässä kunnossa. Teollisuuden menestyminen takaa seudulle työpaikat ja elinvoimaa. Lähinnä taajamanauhalla vahvistettu Porin seutu olisi yhtenäisenä seitsemänneksi suurin kasvukeskus Suomessa.
Tämän vahvuuden kehittämisessä puhutaan ykkösasiasta koko maakuntaa ajatellen.
Porinkin seudulla muuttoliike toimii kuten muualla Suomessa. Keskuskaupunki kerää eniten muualta muuttavia. Alueen sisäisessä muuttoliikkeessä asukkaat keräytyvät ympäryskuntiin. Ikääntyvä väestö muuttaa maaseudulta taajamiin.
Seudun yritykset ovat voimakkaasti keskittyneet valtateiden 2,8 ja 23 varsille.
Alueen yhtenäisyyden kehittymistä tukisi myös rautatien hyödyntäminen matkustajaliikenteessä esimerkiksi Kokemäen ja Porin Pihlavan välillä.
Ehdotus saattaa kuulostaa ufo-jutulta, mutta kannattaisi se huolellisesti selvittää. Siis suomeksi sanottuna paikallisjuna tai -junat pendelöimään Pihlavan ja Kokemäen välille. On selvää, että VR:ltä lyödään välittömästi rätingit pöytään, ettei missään nimessä kannata. Radan vaikutusalueella ei asu valtionyhtiön kannattavuustaulukoiden perusteella riittävästi ihmisiä.
Ratavarren kuntien pitäisi lähteä tukemaan hanketta. Samalla se toisi jämäkkyyttä ja näkymää alueen kaavoitukseen. Aikaa myöten asuminen keskittyisi yhä enemmän radan varrelle. Porin Mikkolan alueelle tulisi hyvin todennäköisesti seisake, koska se on jo nyt taajamanauhan merkittävin kaupan keskus.
”Suunniteltu Satakunta” viettää 70-vuotista juhlaansa tänä vuonna. Aiheeseen liittyviä keskustelutilaisuuksia järjestetään Porissa tulevan maaliskuun lopussa. Juhlavuoden yhteydessä saa ja pitää olla lupa heittää hurjilta kuulostavia ideoita peliin.
Ei Porin seudulle koskaan mitään metrotunneleita aleta kaivella eikä metroa tarvita, koska kiskot ovat jo olemassa. Muutama pikajuna Tampereelle ja takaisin sekä tavaraliikenne Mäntyluodon ja Harjavallan välillä eivät estä paikallisen matkustajaliikenteen selvittämistä.
Samalla juna Tampereelle voisi nopeuttaa aikatauluaan, kun pysähdykset harvenisivat.










Maisemajuna välille Pori - Noormarkku - Pomarkku vaikka yrittäjäpohjalta : ) jne
Ilmoita asiaton kommentti