Myrskytuuli puhaltaakin päiväntasaajalta

Radiotaajuuksia piinaavien tanssihittien sijaan äänentoistosta kaikasi elähdyttävä indiehittikimara Reginan keikalla 24.11. Bar Kinossa. Tarjolla oli rentoutushetki marraskuun tehtävätulvan keskellä.

Pikainen vilkaisu ympärille kertoi yleisellä tasolla karua, mutta porilaisessa mittakaavassa varsin mukiinmenevää, faktaa tulevasta osaanotosta. Kyynärpäätaktiikan saattoi tänä iltana hyvillä mielin unhoittaa tanssillisista liikeradoistaan.

Trion asettuessa instrumenttiensa taakse ja Iisa Pykärin väläyttäessä ensimmäisen radiantin hymynsä lavaa kohti hipsivälle yleisölle, oli selvää että seuraavan tunnin aikana jäätävänä viuhuva myrskytuuli olisi kauempana kuin vain seinien ulkopuolella. Ehkä paremminkin yleisö olisi jossain täysin muualla kuin keskellä Porin arkista torstai-iltaa, sanotaan nyt vaikka päiväntasaajalla.

Reginan elektronissävytteinen pop on samalla lohdullisen pehmeää ja kuitenkin erittäin ryhdikästä. Iisan erikoinen lauluääni kuljettaa pieniä tarinoita eteenpäin vakuuttavuudella, johon ei voi kuin samaistua, rytmiryhmän taikoessa kerrontaan sen vaatiman särmän.

Yhtyeen pari kertaa aiemminkin nähneenä ymmärsin kuitenkin vasta nyt kuinka tärkeässä roolissa rumpusettiään seisaaltaan operoiva Mikko Rissanen erityisesti livenä onkaan. Vaikkei bändiä kuunnellessaan aina edes huomaa komppia, niin komppi kyllä huomaa kuuntelijan ja pian hytkytkin onnellisen rytmikkäästi puolelta toiselle.

Ablodit kertoivat viihtymisestä

Uusimman levyn, Soita mulle (2011), biisimateriaalia tarjoiltiin rutkasti. Toisena soitettu Päivät valuvat pisti ainakin vannoutuneen, joskin harvan, eturivimme tennarit liikkeelle mainitsemani kaltaisella päällisin puolin haikealla, mutta rakenteeltaan kuitenkin äärimmäisen rytmikkäällä, poljennolla. Sinkkulohkaisut Haluan sinut ja varsinkin Jos et sä soita aiheuttivat pientä liikehdintää jo takarivinkin keikkailijoissa. Liekö Iisan ihanuus häikäissyt niin, etteivät kuitenkaan kehdanneet suurempaan riemunpitoon ratketa? Aplodien innokkuus kieli yhtä kaikki konsensuksellisesta viihtymisestä.

Huolimatta Reginan soitintaiteilija-Mikkojen eittämättömästä ammattitaidosta, on bändin sydän kuitenkin nimenomaan laulaja-Iisassa. Herttaisuudella valloittava lavakarisma, spontaanit välihöpöttelyt ja katsojassa asti tuntuva paneutuminen laulujen ytimiin ovat avain synkimmänkin skeptikon (kuten allekirjoittanut) sulattamiseen.

Vaikka useimpien bändien keulakuvat useimmilla keikoillaan väittävät yleisölle viihtyvänsä, huolimatta lausahduksen totuuspohjasta, Iisan kiittelyt tuntuivat aidosta tunteesta kumpuavilta. Lahjakas on se ihminen, joka pystyy niin häikäisevän iloiselta näyttämään sitä tarkoittamatta.

Olen aina pitänyt Reginan musiikkia kesäisten helleiltojen painottomana taustaraitana, mutta vannon että tämän myöhäisen marraskuun keikkakokemuksen jälkeen sytytän kynttilät ja kihartelen pakettinauhoja juuri tämän bändin lämmittävien sävelmien tahtiin.

Sydämellinen tattista vielä näin jälkikäteen Reginalle, joka valaisi keskustaamme ohimenevän hetken kirkkaammin kuin yksikään valonauha.