Kuivalahden näyttämölle eurajokelaisten kirjoittajien näytelmä
Kuivalahden kesäteatteri esittää tulevan suven näytelmänä eurajokelaisten Marja Hiltusen, Leena Faltun ja Inga-Liisa Juholan yhdessä kirjoittaman näytelmän Mansikkamäen Elina.
Näytelmä kertoo 1940-luvulle sijoittuvista tapahtumista maalaiskyläyhteisössä. Keskeisenä näyttämönä on sukujen riidan kohteena oleva pelto ja sen vaikutus ihmissuhteisiin. Keskushenkilöinä ovat Elina ja Osku, joiden rakkauden tielle asettuvat niin sota kuin yhteisön ristiriidat.
Näytelmän ohjaa Matti Mäntylä ja apulaisohjaajana on Kielo Tommila. Kesäteatteriesityksen ensi-ilta on 29. kesäkuuta ja sitä esitetään Kuivalahden kesäteatterissa heinäkuun puoliväliin saakka.









