Jenni Haukiosta Turun Kirjamessujen ohjelmapäällikkö
- Runoilija Jenni Haukio on nimitettu Turun Kirjamessujen ohjelmapäälliköksi.
Runoilija, valtiotieteiden maisteri Jenni Haukio on nimitetty Turun kansainvälisten Kirjamessujen uudeksi ohjelmapäälliköksi. Haukio aloittaa työssään heti.
Nykyinen ohjelmavastaava Kari J. Kettula jää eläkkeelle syksyllä.
– Teemme tämän vuoden Kirjamessujen ohjelmatyön yhdessä Jenni Haukion kanssa. Syksyn tapahtuman jälkeen hän jatkaa messujen sisältötuotantoa ja minä siirryn kirjamessuyleisön joukkoon, kuvailee ohjelmapäällikkö Kari J. Kettula.
– Ohjelmapäällikön työ on minulle ammatillisesti mielenkiintoinen haaste ja hieno mahdollisuus siirtyä suomalaisen kirjallisuuselämän palvelukseen, kertoo Haukio.
Haukio on toiminut kirjallisuuden parissa pitkään. Häneltä on julkaistu kaksi runokokoelmaa ja hänet on palkittu vuonna 1999, jolloin hän voitti Runo-Kaarina-kilpailun.
– Turun Kirjamessut ovat tähän asti olleet minulle esiintyvänä runoilijana ja messukävijänä tapahtuma, jonka rikas, omaleimainen ja kiehtova tunnelma ennakoimattomine kohtaamisineen on aina jättänyt hedelmällisiä muistijälkiä, kertoo Haukio.
Viimeksi Haukio on työskennellyt Kokoomuksen viestintäpäällikkönä. Hän on valmistunut valtiotieteiden maisteriksi Turun yliopistosta ja valmistelee väitöskirjatutkimusta Helsingin yliopistossa.
Turun kansainväliset Kirjamessut järjestetään yhdessä Turun Ruokamessujen ja Tiedemessujen kanssa 5.-7.10. Turun Messu- ja Kongressikeskuksessa. Messujen tämän vuoden teemat ovat Espanja ja Rauma.
Turun kirjamessut ovat Suomen vanhimmat alallaan. Ensimmäisen kerran ne järjestettiin vuonna 1990.












Hyvä että sai töitä, ei tarvii miehen elättää pienellä palkallaan. Olin jo huolissani miten ne oikee pärjää yhden tuloilla :)
::::::::::::::::::::..
No saihan se Arajärvikin professuurin ja korkean palkan Tarja Halosen (SDP) tultua presidentiksi. Olitko jo tuolloin huolissasi presidenttiparin pärjäämisestä?
Ilmoita asiaton kommentti