Ainakin kolme loukkaantui Helsingissä katoilta pudonneen lumen takia
Ainakin kolme ihmistä loukkaantui Helsingissä tiistaina talojen katoilta pudonneen lumen ja jään takia. Poliisi tutkii kaikkia kolmea tapausta vamman tuottamuksena ja järjestysrikkomuksena.
Aamupäivällä lunta putosi talon katolta Ullanlinnassa Johanneksentiellä autojen päälle, jolloin kuorma-autoa purkamassa ollut yli 20-vuotias mies loukkaantui lievästi.
Lunta putosi myös taidemuseo Kiasman katolta yli 30-vuotiaan naisen päälle iltapäivällä. Nainen sai päähänsä ruhjeita ja vietiin ambulanssilla tarkastettavaksi Marian sairaalaan. Poliisin mukaan paikalla oli varoitusnauha metrin päässä Kiasman seinästä. Nauhaa siirrettiin onnettomuuden jälkeen pidemmälle.
Taka-Töölössä nainen loukkaantui ainakin päähänsä, kun lunta tuli alas katolta Urheilukadun ja Reijolankadun risteyksessä iltapäivällä.
Lisäksi Kainuun Sanomat uutisoi tiistaina, että Kajaanin keskustassa Kauppakadulla jäälohkare putosi kadulla kulkeneen nuoren tytön päähän maanantaina.











