Säteilyturvakeskus ei kannata koulujen kännykkäkieltoja
- Ylivieskalainen koulu kielsi oppilailta kännykköjen käytön koulupäivän aikana terveydellisten riskien perusteella. Stuk pitää kieltoa liioiteltuna.
Säteilyturvakeskus (Stuk) ei kannata koulujen kännykkäkieltoja. Sen mukaan luotettavaa tutkimustietoa kännykän terveysriskeistä ei ole.
Ylivieskassa Kiviojan alakoulussa oppilaiden kännykät ovat pysyneet suljettuina vuoden alusta lähtien. Koulu haluaa lasten keskittyvän koulutyöhön sekä välttää terveysriskejä, joita sähkömagneettinen säteily voi aiheuttaa lapsille.
– Kännykkäkielto on täysin liioiteltu toimenpide. Meillä on viitteitä siitä, että kännykkäsäteily aiheuttaa jonkinlaisia biologisia vaikutuksia, mutta me emme tiedä, tuleeko niiden seurauksena jonkinlainen terveydellinen haitta, perustelee Stuk.
Filosofian tohtori, tutkija Mikko Ahonen on eri mieltä. Hänen mukaansa tutkimusnäyttöä on jo siitä, että kännykkäsäteily saattaa olla yksi syy muun muassa lasten lisääntyneisiin uniongelmiin ja käyttäytymishäiriöihin.
Koska kännyköiden terveyshaitoista ei ole riittävää tutkimustietoa, Stuk suosittelee välttämään turhaa altistusta. Yksi hyvä keino tähän on naputella asiat kavereille tekstiviestinä. Säteilyturvakeskus ei kannata koulujen kännykkäkieltoja. Sen mukaan luotettavaa tutkimustietoa kännykän terveysriskeistä ei vielä ole.
Stuk suosittelee kuitenkin välttämään turhaa altistusta, sillä kännyköiden terveyshaitoista ei ole riittävää tutkimustietoa. Yksi keino välttää sähkömagneettista säteilyä on naputella asiat tekstiviestinä.












Kännykät on kuitenkin tulevaisuuden joukko- ja ryhmätiedotuksen tärkeä väline joten kunhan päästään ensin kehityksessä tälle vuosituhannelle niin ne on koululaisillakin tarpeen. Radio ja TV joukkotiedotuksessa on historiaa.
Ilmoita asiaton kommentti