H-hetki lähestyy: Väki virtaa valvojaisiin, jännitys tiivistyy
Presidentinvaalien jännitys on tiivistymässä, kun ennakkoäänestyksen tuloksen julkistamiseen ei mene enää kauaa.
Samalla sekä kokoomuksen Sauli Niinistön että vihreiden Pekka Haaviston kannattajat ovat jo suunnanneet vaalivalvojaisiin.
Helsingissä Niinistön valvojaisia vietetään Finlandia-talolla. Haaviston tukijoukot kokoontuvat puolestaan Tavastialle. Tavastialle olikin jo parin sadan metrin jono illalla ennen seitsemää.
Kokoomuksen vaalivalvojaisissa Finlandia-talolla on erittäin jännittynyt ja sähköinen tunnelma. Paikalla on nähty kokoomuksen taustajoukkojen lisäksi muun muassa kristillisdemokraattien entinen puheenjohtaja Bjarne Kallis, europarlamentaarikko Hannu Takkula, liikemies Hjallis Harkimo ja Akavan entinen puheenjohtaja Matti Viljanen.
Paikalle on saapunut paljon Sauli Niinistön kannattajia Satakunnasta, muun muassa Teemu Haukio eli Jenni Haukion veli. Sauli Niinistöä odotetaan paikan päälle noin kello 19.30. Niinistön vaalivalvojaispaikka ei ole vielä täyttynyt ääriään myöten.
Tampereella Haaviston kannattajat jännittävät Yo-talolla ja Niinistön väki ravintola Ilonassa.
Satakunnan Kansa on paikalla kaikissa neljässä tilaisuudessa ja verkossa julkaistaan tunnelmia valvojaisista illan mittaan.
Äänestys päättyy kello 20. Ennakkoäänten tulokset julkaistaan heti kahdeksan jälkeen.












"......kello raksuttaa mennyttä aikaa...."
Ilmoita asiaton kommentti