Myllysillan romahdukseen ei uskota, painuminen jatkuu
Turun Myllysillan romahtaminen ei silta-asiantuntijoiden laskelmien mukaan ole todennäköistä. Silta taipuu kuitenkin edelleen hitaasti. Keskiviikkona silta painui alas noin millin tuntivauhtia.
Turun kaupungin kiinteistöliikelaitos kertoi keskiviikkona iltapäivällä, että eniten painuneessa kohdassa silta on painunut alas noin 111,5 senttimetriä. Sillan tukemisen eri vaihtoehtoja selvitetään edelleen.
Myllysillan vedenalaisten rakenteiden kuntoa tutkitaan kaikuluotaamalla torstaina. Alustavia tuloksia odotetaan ensi viikolla.
Silta suljettiin notkahtamisen takia viime lauantaina. Tuolloin pelättiin, että silta voi romahtaa.
Silta-alue aidataan kiinteällä aidalla torstaina ja alueen vartiointia jatketaan.











