Pääkirjoitus on sanomalehden mielipide
Hei, sinä koululainen, katso tämän tekstin yläpuolelle. Sieltä löytyy lehtemme pääkirjoitus.
Yksi sanomalehden perustehtävistä on pyrkiä vaikuttamaan erilaisiin asioihin. Lehti pyrkii olemaan lukijoidensa ääni vallankäyttäjien suuntaan.
Pääkirjoitus ei ole yhden ihmisen mielipide, vaan sanomalehden kollektiivinen mielipide, joka syntyy päätoimittajien ja lehden mielipiteellisten kirjoittajien keskustelun tuloksena. Viimeinen sana on vastaavalla päätoimittajalla.
Tämän vuoksi lehden pääkirjoituksessa ei ole kirjoittajan nimeä. Ammatikseen kirjoittavien henkilökohtaisille mielipiteille on oma paikkansa kolumneissa, alakerroissa ja toimittajan kommenteissa. Näissä kirjoituksissa sana on vapaa. Toimittaja tai kirjoittaja voi olla jopa eri mieltä lehden yleisen linjan kanssa.
Aiheet syntyvät ajankohtaisista, yhteiskunnallisessa keskustelussa pinnalla olevista asioista ja ilmiöistä. Pääkirjoituksessa voidaan myös nostaa esille asioita, joista erityisesti halutaan lisää moniarvoista keskustelua.
Lehti päättää itse, mistä se kirjoittaa. Aiheita tai lehden linjaa ei kukaan ulkopuolinen taho sanele.
Pääkirjoituksissa tavoitellaan moniarvoisuutta. Kirjoituksissa pyritään aiheesta riippuen tarjoamaan useampia näkökulmia, vaikka lehdellä on asioihin oma kantansa.
Parhaimmillaan pääkirjoituksen herättämä keskustelu jatkuu verkossa sekä pääkirjoitus- ja mielipidesivuilla. Tällöin nousevat esiin lukijoiden mielipiteet, jotka tuovat keskusteluun uusia, monipuolisia näkökulmia.
Pääkirjoitusta pidetään joskus etäisenä, eräänlaisena eliitin keskusteluareenana. Näin ei kuitenkaan ole. Pääkirjoitus on kaikille tarkoitettu keskustelun herättäjä. On luonnollista, että laajemmin yhteiskuntaa puhuttavat asiat näkyvät myös pääkirjoituksissa. Esimerkiksi viime vuonna Satakunnan Kansassa oli poikkeuksellisen paljon taloutta koskevia pääkirjoituksia.
Parhaat aiheet nousevat usein läheltä, ihmisten arjesta. Esimerkiksi Porin kaupunginsairaalaa ja perusturvaa koskeva pääkirjoitus joulukuussa sai ennätyksellisen määrän kommentteja lehden verkkosivuilla. Voimakkaita tunteita herätti myös pääkirjoitus, jossa otettiin kantaa susien ja ihmisen rinnakkaiseloon.
Tänä vuonna Satakunnan Kansa tulee tarttumaan pääkirjoituksissaan entistä enemmän maakunnallisiin, paikallisiin ja lukijoita lähellä oleviin aiheisiin. Tuorein paikallinen keskustelunherättäjä oli Yyteriin ja sen kehittämiseen kantaa ottava pääkirjoitus. Siihen aiheeseen lehti tulee vielä kevään mittaan palaamaan.
Parhaillaan vietetään sanomalehtiviikkoa. Viikon tavoitteena on tutustuttaa koululaiset sanomalehteen.









