Uutta huumoria kehiin

Takavuosina Suomi oli maa, jossa Aku Ankallakin olisi pitänyt olla housut jalassa. Onneksi hankkeesta luovuttiin vähin äänin ja hyvän sään aikana.

Koko Aku Ankka -episodissa oli kyse paitsi rajoittuneisuudesta, myös tosikkomaisuudesta. Tämä on lopputulos, kun asioita ajatellaan vain yhden näkökulman kautta ja vaaditaan suurta enemmistöäkin sopeutumaan yhtä ahtaaseen muottiin.

Vaikka Suomessa on hyvät perinteet huumorissa, on meidän huumorikulttuurissamme parantamisen varaa. Toisin sanoen, huumoria kyllä löytyy, mutta emme käytä huumorin lajeja yhtä monipuolisesti kuin vaikkapa keskieurooppalaiset kulttuurit.

Tämä näkyy esimerkiksi poliittisessa satiirissa. Vaikka meillä on monia hyviä naurunaiheita antavia poliitikkoja kommelluksineen, on poliittinen satiiri jäänyt lapsipuolen asemaan.

Tässä tapauksessa en edes laske Presidentin kanslian kaltaista tekelettä poliittiseksi satiiriksi, vaan lähinnä huonosti tuotetuksi mauttomuuksien sarjaksi, joka onneksi älyttiin lopettaa.

Suomeen on parhaillaan rantautumassa jenkeistä uusi huumorin laji nimeltä roast.

Roast on tapahtuma, jossa henkilö kohdistetaan julkisessa esityksessä humoristisille loukkauksille, ylistykselle, omituisille tositarinoille ja sepityksille sekä sydäntä lämmittäville kunnianosoituksille.

Oletuksena on, että roastin kohteena oleva henkilö kestää huumoria, eikä ota loukkauksia tai arvostelua vakavasti, osoittaen näin hyvän luonteensa.

Roastattavaksi pääseminen on suuri kunnia, sillä muutkin paikallaolijat, ystävät, fanit ja kannattajat saattavat saada illan aikana saman kohtelun.

Lopussa juhlakalu saa sitten antaa takaisin omalla puheenvuorollaan.

Roast on vähän eksoottisempi huumorin laji eikä siihen suhtautuminen ole tyhjentävä huumorintajun mittari.

Esimerkiksi jossain tapahtumassa joku julkkis saattaa kivuta roastattavaksi.

Suomalaisessa huumorikulttuurissa on roastin mentävä aukko. Rohkeimmat meistä voivat miettiä, voisiko jossain tapahtumassa nousta estradille roastattavaksi.

Haluaisinko minä syntymäpäivilläni tarjoutua roastin kohteeksi? Ja jos niin tekisin, olisivatko kaikki läsnäolijat kypsiä ymmärtämään, mistä oikein on kysymys? Entä katuisinko jälkikäteen sitä, että menin roastattavaksi?

Jos roast oikeasti alkaa levitä Suomessa, omaksuvat sen itselleen ennen kaikkea nuoret. Luulen, että televisio edistää lajin nousua.