Tarpeeksi on olla sellainen kuin on
Hän oli kympin tyttö. Kielinero, laskupäätä. Sosiaalinen, ehtiväinen. Oppilaskunnan aktiivikin. Jouluohjelman käsikirjoittaja, kevätjuhlan puheenpitäjä.
Hänestä – jos jostakin – vielä kuultaisiin.
Diplomaatti, lääketutkija, lakimies, poliitikko. Mitä vain, mutta takuulla huipulla.
Leikkaus sattumanvaraiseen kohtaamiseen runsas vuosikymmen myöhemmin.
Kahvipöydässä takavuosien monilahjakkuus kertoo korkeuksissa paistattelun sijaan kaapivansa itseään pohjalta.
Tämä korkeakoulutettu kolmekymppinen, kaunis, hoikka, älykäs nuori nainen on työkyvytön.
Hän ei vielä täysin osaa selittää, miten kaikki tapahtui. Itse hän sen kai keksi.
Todistukset kyllä kiersivät sukujuhlissa. Meidän tyttöä ei kukaan päihitä. Siitä tulee vielä presidentti.
Ajoittain väsytti ja kyllästytti, paljonkin.
Mutta ilmassa leijui jokin määrittelemätön, jonka rikkominen ei tuntunut sopivalta. Se olisi tuntunut petokselta.
Hän meni ja teki täysillä, kuten aina. Haastavan opintoputken päässä odotti haastava putki työtehtäviä.
Hän oli tottunut olemaan paras. Uusia kasvoja, entistä kovempia paikkoja. Pään sisällä takoi, että paras hän olisi, vähempi ei kelpaisi.
Hän tuijotti vuosia liekkiin, joka paloi kirkkaasti ja voimalla. Kunnes happi loppui kesken.
Paluu normaaliin on vaikeaa. Mitä normaali oikeastaan on, hän naurahtaa. Hän ei tiedä, ei ihan vielä.
Pikkuhiljaa hän on opetellut antamaan itselleen armoa. Olemaan tyytyväinen itseensä ihan niin kuin on.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomessa on noin 120 000 mielenterveydellisistä syistä työkyvytöntä. Mitäköhän luku olisi, jos siihen laskettaisiin kaikki viimeisillä voimillaan sinnittelevät?
Joukkoon mahtuu monenlaista stooria.
Pelottavan moni tarina kertoo silti pari–kolmekymppisestä, itsensä ennenaikaisesti loppuun polttaneesta.
Moni heistä ei pääse edes työelämään asti, vaan väsyy jo opiskeluaikana.
Mitä ainutkertaisen ihmiselämän tuhlausta.
Tänä syksynä koulutien
aloittivat taas kymmenet tuhannet pienet koululaiset. Todennäköinen totuus on se, että heidänkin joukossaan on niitä, joiden elämän sisäiset tai ulkoiset paineet ajavat ehdottomaksi, armottomaksi suorittamiseksi.Kunpa joku huomaisi heidät ajoissa. Kunpa joku sanoisi heille, että aina ei tarvitse onnistua. Aina ei tarvitse saada kiitettävää, eikä käyttäytyä kiitettävästi.
Elämässä riittää pitkälle, kun on oma itsensä ja tekee parhaansa. Elämä ei ole täydellistä. Ihmiset eivät ole täydellisiä.
Ja se on ihan ok.












Eiköhän paljon pahempi ongelma ole syrjäytyneiden sukupolvi, mistä on uutisoitu laajasti. Koulunkäynti ei kiinnosta, työnteko ei kiinnosta. Jäädään kotiin lorvimaan ja sossu elättää.
Ilmoita asiaton kommentti