Karri Kivi rakentaa uuden joukkueensa kuin perheen
- Ässien päävalmentaja Karri Kivi on tyytyväinen siihen, miten jääkiekko kiinnostaa porilaisia. Hänen mukaansa Isomäen hallissa aistii, mistä urheilussa on kyse.
Puolitoista viikkoa Ässien kauden alkuun – mitä päävalmentaja Karri Kivi odottaa uudelta joukkueeltaan?
– En odota koskaan mitään ennen kauden alkua, Kivi totesi Satakunnan Kansan päätoimittajan Olli-Pekka Behmin haastattelussa Eetunaukiolla perjantaiaamuna.
– Ennakointi on turhaa, koska kukin joukkue rakentaa arkensa omalla tavallaan ja muodostaa klikkejä kuin perhe.
Tämän vuoden joukkueessa on kuitenkin Kiven sanoin tavallista enemmän kysymysmerkkejä, koska väkeä on sairaana.
Entäs ne Ässien kilpailuvaltit – mikä on suurten joukkueiden palkkojen noustessa Ässien ässä hihassa?
– Porissa varsinkin nuori kaarti osaa tehdä itsestään yleisöä kiinnostavan. Viime vuoden joukkue oli hyvin esillä ja nostatti jääkiekkohenkeä.
Toiseksi valtiksi Kivi mainitsee porilaisen luonteen.
– Ikinä ei olla pois, ikinä ei valiteta. Ikinä ei ole nuha tai kuume. Ei ole sattumaa, että paikalliset pelaajat ovat kaikki samanlaisia.
Kivi on tyytyväinen myös siihen, että porilaisuus näkyy edelleen myös hallissa: siellä keskiössä on urheilu, ei pelin ympärille rakentuva muu hömppä.
– Meitä kiinnostaa täällä peli. Kun ihmiset tulevat muualta Isomäen halliin, he sanovat aistivansa sen, mistä urheilussa on kyse. Sitä ei muista, jos ei aina välillä käy Porissa.











Me on hävitty tää peli.
Ilmoita asiaton kommentti