KiekkoKansa
Päivitetty 21.2.2012 22:20, julkaistu 21.2.2012 22:17

Lukko hävisi, Kärpät kuin uudestisyntynyt

Rauman Äijänsuolle tiistaina luistellutta kärppäjoukkuetta ei olisi ihan äkkiä uskonut siksi samaksi yhdistelmäksi, joka hävisi edellisen ottelunsa Oulussa HIFK:lle täysin pystyyn. Tiistaina Kärpät vei ja Lukko vikisi ottelun päättyessä ansaitusti vieraille maalein 5–3.

– Latauksemme HIFK:ta vastaan oli mitä oli, mutta nyt se onnistui. Kaukalossa oli niin positiivista energiaa kuin päättäväisyyttäkin, kiitteli Kärppien päävalmentaja Hannu Aravirta omiaan.

– Nolon HIFK-tappion jälkeen nämä pisteet tuntuvat erityisen hyviltä, hän jatkoi.

Lukon lataus sen sijaan epäonnistui täydellisesti.

– Me emme olleet siellä päinkään, missä piti olla, kotijoukkuetta käskevä Juha Vuori huokaisi.

Voittajien maaleista Raumalla vastasivat Kimmo Koskenkorva, Ivan Huml, Juho Keränen, Juha-Pekka Haataja ja Mikko Lehtonen. Viimeksi mainittu palasi kaukaloon kuukauden tauon jälkeen.

– Lehtosen sairasloma venyi, kun hänen selkänsä meni juntturaan lumitöissä. Pitäisi varmaankin määrätä pojat asumaan talvella kerrostalossa, Hannu Aravirta veisteli.


AVAINSANAT: Lukko, Kärpät, jääkiekko

Kommentit (8)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)22.2.2012 13:31

Yksi notkahdus ei vielä ole maailmanloppu. Lopuissa 10 pelissä niitä ei vaan saisi montaa enää tulla.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 13:25

Jokainen Ässistä Lukkoon siirtynyt pelaaja on tuhonnut nousevan uransa. Onneks Huhtanen sai paikan HIFK.ssa

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 12:39

Lukko ei ole koskaan nähnyt perinteitä eikä menestystä. Puhdas ostojoukkue, joka tekee koko ajan tappiota. Fanit inisijöitä eivätkä osaa kannustaa, ja ovat vain Ässien keskustelupalstalla, koska häpeävät omaa joukkuettaan. Lukkoa sietääkin hävetä. Ässillä perinteitä ja menestystä!!!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 11:42

vai padassa omia sekä lukossa laskeppa kuinka monta omaa pataa on joukkueesa ja sitten lukon miehet aika lailla sama vika myös porissa vai onko zabo,dixon yms..omia kasvatteja taitaa löytyä myös joukkueesta muutama raumalainen mutta se liity eiliseen kärpät peliin mitenkään lukko valmistautuu kesälomille ja taas ensi kaudella eikä patakaan kauan enää kun vajaat 2 viikkoa tulee kanssa lomille

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 08:57

Kui Lukun boja ny sillai?
mt

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 08:26

Lukon johto uusiksi ja samat rahat edelleen käytettäviksi ,niin eiköhän alkaisi tulosta syntymään ja vakio menestys joukkue olisi aika varmana tulevaisuudessa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)22.2.2012 07:12

Ja rahaa on ------SILLÄLAILLA!!!!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)21.2.2012 22:50

On se merkillistä että tuolla lompsalla toimiva raumalainen "joukkue" ei vain koskaan hioudu sellaiseksi, että se menestyisi. Joukkuehan kerätään maailmalta - omat kasvatit eivät saa peliaikaa, mutta onneksi naapurissa hekin saavat näyttöpaikan ja nostetta uralleen. Sellaisia pelaajia löytyy siis menestyvästä Patajoukkueesta.

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Satakunta
 

SK:n Kymmenen kutia -juttusarjassa toimittaja laukoo kymmenen kysymystä viikon ajankohtaisimmalle satakuntalaiskiekkoilijalle. Ehdota toimittajalle haastateltavaa ja kerro myös, mitä häneltä mielestäsi pitäisi kysyä.

Nimesi tai nimimerkkisi:

Blogit
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

MAINOS
Lukijoiden kuvat

Lukijan kuva 3

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Kulttuuri

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot