Ässäpelaajaa uhkasi maastakarkotus
- Ässät joutui hoitamaan Mark Leen työ- ja oleskeluluvat kuntoon.
Suomen rajaviranomaiset harkitsivat tiettävästi Ässien keskushyökkääjä Mark Leen karkottamista maasta, koska hän oli pelannut koko syyskauden Ilveksen paidassa ilman työ- tai oleskelulupia. Toisin sanoen Lee oleskeli Suomessa laittomasti.
Asia selvisi siirron jälkeen, kun Ässät pyysi dokumentteja Ilvekseltä. Tamperelaisjoukkue ei kuitenkaan ollut hoitanut Leen asiaa kuntoon. Ässien johdon ripeän toiminnan ansiosta kanadalaissentterin paperit ovat nyt kunnossa, eikä viranomaisten tarvinnut puuttua pelaajan oleskeluun Suomessa.
Asiasta kertoi tiistaina ilmestynyt Veikkaaja.













"Vaihtuvuus joukkueessa on tietyssä määrin positiivista, mutta ensi vuonna vaihtuvuutta on avainmiesten osalta liikaa. Toivolan tulee onnistua täydellisesti pelaajahankinnoissaan, jotta kärkikamppailuja käydään tulevallakin kaudella. Ässäfanien on siis syytä ottaa kaikki ilo irti tästä kaudesta, sillä seuraavaa vastaavanlaista menestysmahdollisuutta voi joutua odottamaan vuosia."
No tämä ei tullut mitenkään yllätyksenä minulle ainakaan,itse vouhkasin juuri joulukuussa ,että vahvistuksia pitää saada kevääseen jotta mentäisi nyt mahdollisimman pitkälle tällä kaudella,koska ensi kaudella ja useilla tulevaisuuden kausilla,menestys mahdollisuudet näyttävät todella ...todella heikoilta näillä näkymin.Nyt on se kausi ja hetki että mahdollisuudet mennä loppuun asti ja tori juhliin ovat todella realistiset ja hyvin suurella todennäköisyydellä ne pidetääkin,jos ukot vain pysyvät terveenä ja pääkoppa kylmänä.
Ilmoita asiaton kommentti