KiekkoKansa
Päivitetty 5.2.2012 23:02, julkaistu 4.2.2012 22:54

Rendulic takoi hattutempun Kuopiossa

 

Ässien A-nuoret noudattivat edustusjoukkueen esimerkkiä. Liigapelin jälkeen Niiralan montussa alkanut KalPa-taisto päättyi Ässien 5–4-voittoon.

Myös nuoret etenivät pitkään tasatahtiin, mutta jatkoaikaa ei tarvittu. Valtteri Nieminen ratkaisi pelin patapaidoille päätöserän alussa.

– Tällä kertaa emme tehneet peliä itsellemme vaikeaksi. Vain ylivoima oli vieläkin vähän tuskaisen oloista, Ässien valmentaja Petteri Niittynen sanoi.

Ottelun alussa Ässät meni minuutissa 2–0-johtoon. Sen jälkeen KalPa kuitenkin tuli peliin mukaan.

– Rouva Fortuna taisi vähän hymyillä meille siinä vaiheessa. Pääsimme kuin puolivarkain johtoon, Niittynen naurahti.

Kaksi maalia tehneen Niemisen lisäksi Ässien sankari oli Borna Rendulic. Kroatian taituri teki kolme maalia.

Myös A-Ässät on sarjassaan kolmantena. Runkosarjassa joukkueella on jäljellä vielä viisi ottelua.


AVAINSANAT: jääkiekko, nuoret, A-Ässät, Kuopio

Kommentit (6)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)10.2.2012 18:02

Mikko ja Tommi Taimi eivät taida olla ainakaan veljeksiä ellen nyt ihan väärässä ole...

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)7.2.2012 11:40

oletteks huomannu,,, padalla komomee tulevisuus edessä. junnuissa potenttia,toisin ku monessa muussa liiga seurassa.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)6.2.2012 15:03

On muuten hienoa katsoa kuinka koko ajan ässät tuottaa uusia huippupuolustajia....liigassa Jyrkkiö ja Taimi ja nyt sitten Tommin pikkuveli Mikko on raivaamassa tietää liigakartalle..debyyttiä odotellessa....

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.2.2012 14:00

On se Taimi kyllä iso ja vahva kaveri... Kova taklaamaan

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.2.2012 01:45

Mikko taimi nationalismi hokee leagueen

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)5.2.2012 01:30

Santeri lukka jatkoi vahvaa pelaamista

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Satakunta
 

SK:n Kymmenen kutia -juttusarjassa toimittaja laukoo kymmenen kysymystä viikon ajankohtaisimmalle satakuntalaiskiekkoilijalle. Ehdota toimittajalle haastateltavaa ja kerro myös, mitä häneltä mielestäsi pitäisi kysyä.

Nimesi tai nimimerkkisi:

Blogit
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

MAINOS
Lukijoiden kuvat

Lukijan kuva 3

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Kulttuuri

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot