KiekkoKansa
Päivitetty 3.2.2012 22:02, julkaistu 3.2.2012 21:57

Lasch hiljensi Äijänsuon jatkoajalla

Kuva: Kari Mankonen
STTLähetä palautetta toimittajalle
Ryan Lasc iski Pelicansille voiton jatkoajalla.

Lukko menetti omaan tehottomuuteensa kaksi pistettä perjantai-illan koitoksessa Pelicansia vastaan. Lukko hävisi kotiottelunsa Pelicansin Ryan Laschin jatkoaikaosumalla 1–2 (0–1, 1–0, 0–0, 0–1).

– Nyt tauolla pitää tehdä asialle jotain, jotta saamme parannettua tuota maalintekoa jatkossa, Lukko-käskijä Juha Vuori tuumi.

Lahtelaisten valmentaja Kai Suikkanen oli luonnollisesti tyytyväinen omiensa voittoon, vaikkakin totesi, ettei heidänkään pelinsä mitenkään häikäissyt.

– Lukko sai kolmannessa erässä paikkoja, mutta onneksi kestimme prässin, Suikkanen lausahti.

Lukon tehottomuutta kuvaa se, että joukkue pääsi yrittämään peräti seitsemän kertaa ylivoimalla, mutta kertaakaan ei kiekkoa saatu ohi Niko Hovisen. No ei lahtelaisetkaan saaneet kuudesta yrityksestään kuin kaksi ylivoimamaalia.

– En tiedä oliko lopputulos ihan oikeutettu tai ainakin minun pitää katsoa tuo Teemu Aallon jäähyyn johtanut tilanne videolta, mietiskeli Vuori ottelun päätöshetken tilannetta.

Aalto sai jäähynsä tilanteessa, missä Ryan Lasch oli laukomassa kohti maalia ja taisi vähän avittaa lahtelaisten kanadalaisen kaatumista.

– Ymmärrän, että tuollaisessa tilanteessa ottelun lopussa yritetään vähän kalastella jäähyä, tokaisi Vuori lopuksi.


AVAINSANAT: Lukko, Pelicans, jääkiekko, SM-liiga

Kommentit (3)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)4.2.2012 01:03

Vielä on pelejä jäljellä. Tsemiä!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.2.2012 22:31

joo oli kyllä tehotonta tai huonoa tuuria 6 tolppaa ja yksi epäselvä mitä ei katsottu videolta ei kestä pelikaanin lento keväällä kovin pitkään

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)3.2.2012 22:14

Hienoooo!

Ilmoita asiaton kommentti

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Satakunta
 

SK:n Kymmenen kutia -juttusarjassa toimittaja laukoo kymmenen kysymystä viikon ajankohtaisimmalle satakuntalaiskiekkoilijalle. Ehdota toimittajalle haastateltavaa ja kerro myös, mitä häneltä mielestäsi pitäisi kysyä.

Nimesi tai nimimerkkisi:

Blogit
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

MAINOS
Lukijoiden kuvat

Lukijan kuva 3

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Kulttuuri

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot