KiekkoKansa
Päivitetty 28.1.2012 22:50, julkaistu 28.1.2012 22:47

Lukko jäädytti A-Ässät jatkoajalla

Nuorten liigan turnausviikonvaihde jatkui Ässien osalta lauantain myöhäisottelulla Lukkoa vastaan. Ässät oli hallinnut joukkueiden kolmea aiempaa kohtaamista selvästi, sillä Pata oli niistänyt Lukolta kahdeksan pistettä yhdeksästä mahdollisesti. Maaliero oli porilaisille murskaavasti 9–2.

Neljättäkin peliä Ässät hallitsi kahdessa ensimmäisessä erässä selvästi, mutta Lukon maalivahti Johannes Selin oli erinomaisessa torjuntavireessä. Toiselle erätauolle mentiin lukemissa 1–1.

Kolmannen erän alussa Lukko tuplasi kauden maalisaldonsa Ässiä vastaan, kun Juuso Sipola iski vieraat johtoon. Niko Ojamäki kuittasi hetkeä myöhemmin Ässät jälleen tasoihin.

Kahdeksan minuuttia ennen loppua huikeaa kautta urakoiva ässäveskari Atte Tolvanen lahjoitti seikkailullaan Lukolle johtomaalin raumalaisten pelatessa alivoimalla. Kiekon tyhjään reppuun herkutteli David Stach.

Isännät eivät lannistuneet vielä tästäkään, vaan Valtteri Viljanen viimeisteli 3–3-tasoituksen ajassa 55.36. Lukon ensimmäisen voiton Ässistä napautti lopulta komean jatkoaikamaalin lyöntilaukauksella tehnyt Juho Tommila.

Sunnuntaina Ässien turnausurakka jatkuu vielä ottelulla Turun Palloseuraa vastaan.


AVAINSANAT: Ässät, Lukko, nuorten liiga, jääkiekko

Kommentit (11)

Näytä: 10 20 30 40 50 kommenttia yhdellä sivulla, vanhimmat uusimmat ensin
(Tuntematon)31.1.2012 09:28

Pitäisi avata kateellisille vanhemmille oma osio, jossa voisivat keskenään haukkua muiden poikia, ylistää omia lapsia ja jättää kiekkopelien arvostelu niille jotka ymmärtää lajista jotain.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)29.1.2012 20:57

"kaikki tänne kommentoivat ova täysin unessa tai jotain kateellisia vanhempia, jotka eivät tiedä jääkiekosta yhtään mitään.. A-Ässät on yksi sarjan parhaista joukkueista sen kertoo tulos joka näkyy sarjataulukossa siitä ei pääse yli eikä ympäri!!!"

TÄYTTÄ ASIAA!!!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)29.1.2012 14:21

Avaa silmäs

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)29.1.2012 13:09

kaikki tänne kommentoivat ova täysin unessa tai jotain kateellisia vanhempia, jotka eivät tiedä jääkiekosta yhtään mitään.. A-Ässät on yksi sarjan parhaista joukkueista sen kertoo tulos joka näkyy sarjataulukossa siitä ei pääse yli eikä ympäri!!!

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)29.1.2012 11:26

Eikös pitäisi olla tyytyväinen kun miettii sijoitusta sarjassa taitotasoon ? Itketään sitten vasta kun pleijareissa tulee noutaja suoraan kolmessa pelissä. Valmentaja on tehnyt jo nyt ihmeen !

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)29.1.2012 10:36

Useiden pelaajien henkilökohtainen taso sekä fyysisesti että taidollisesti on kyllä todella heikko ylimmälle junioritasolle. Tästä seuraava taso on liiga??
Onko suhdetoiminta näin läpinäkyvää nykyään??

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)29.1.2012 09:46

Se on ihan normaalia toimintaa nykyään

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)29.1.2012 09:15

kyl proffan ja tohtorin peluutus nimenomaisesti toi taistelua patalaumaan.

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)29.1.2012 02:18

Eipä sitä paljon huijailla tarvihe, puuttui Kärki kokoonpanosta !

Ilmoita asiaton kommentti

(Tuntematon)29.1.2012 00:11

Kokoonpano muuttuu aika usein, liekö osa porukasta kipeinä?

Ilmoita asiaton kommentti

SIVU 1 2

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

Uutisia

Satakunta
 

SK:n Kymmenen kutia -juttusarjassa toimittaja laukoo kymmenen kysymystä viikon ajankohtaisimmalle satakuntalaiskiekkoilijalle. Ehdota toimittajalle haastateltavaa ja kerro myös, mitä häneltä mielestäsi pitäisi kysyä.

Nimesi tai nimimerkkisi:

Blogit
 
Videot

Tarvitset Flash Player 9:n ja Javascriptia tukevan selaimen.

Hae Flash Player tästä
Lataa Flash player

MAINOS
Lukijoiden kuvat

Lukijan kuva 3

Lukijan kuvat

Lukijan kuva

Lukijan kuvia julkaistaan myös verkossa SK24.fi/mielipide.
Kulttuuri

Uutisia

Content on this page requires a newer version of Adobe Flash Player.

Get Adobe Flash player

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot