Nouseeko Ässät toiseksi?
- Mark Lee teippaa tänään mailansa patapaidassa ja aivan toisenlaisten nimilappujen alla.
Jääkiekon SM-liigan runkosarjan voitto on vahvasti menossa KalPalle. Kuopiolaiset johtavat sarjaa yhdeksällä pisteellä.
Isonmäen illassa taistellaankin lauantaina ennen kaikkea kakkossijasta. Jos Ässät voittaa Pelicansin varsinaisella peliajalla, se nousee pisteellä lahtelaisten ohi. Vierasjoukkue on lisäksi pelannut pelin porilaisia enemmän.
Ässiä vastaan luistellee sisuuntunut joukkue. Pelicans hävisi perjantaina kotonaan Kärpille 4–5. Oululaisten voittomaali syntyi sekunti ennen loppua.
Tappion jälkeen lahtelaiset lähtivät heti kohti Poria.
Ässien valmennusryhmään kuuluva Pasi Kaukoranta odottaa hyvätasoista taistoa.
– Pelicans ei roiski, me emme roiski. Tarjolla pitäisi olla nautittavaa jääkiekkoa.
Kaukorannan mukaan Pelicansin vahvuus on peli- ja syöttönopeus. Lahtelaiset luottavat vahvasti lyhytsyöttöpeliin.
– He ylittävät kentän syöttämällä. Päätyyn Pelicans heittää pelin aikana kiekon ehkä 30 kertaa. Esimerkiksi JYPillä vastaava luku on 60, Kaukoranta vertaa.
– Meille Pelicansin pelaaminen tarkoittaa sitä, että puolustusvalmiutumme on oltava koko ajan kunnossa.
Uusin vahvistus Mark Lee debytoi patapaidassa kolmosen sentterinä. Severi Sillanpää siirtyy laitaan.
Käsivammastaan toipunut Jani Honkanen ottaa pakistossa Juho Mielosen paikan.
– Kyse ei ole missään tapauksessa siitä, että Mielonen olisi pelannut huonosti. Honkasen on vain saatava peliaikaa, Kaukoranta perusteli.
Porilaisten potilasosastolla ovat viime päivinä sairastelleet Sami Mutanen ja Miko Malkamäki.
Päävalmentaja Karri Kiven kiusana on alaraajavamma. Vaihtoaitiossa Kivi toki silti nähdään.











Ässät-Pelikaanit,semmottis 2-3 ei voi mittää.
Ilmoita asiaton kommentti