Historian lehdiltä: Hametta ei tarvittu
– Jos en onnistu, on parempi pukea hame päälle ja palata Turkuun, räväytti Pekka Virta Satakunnan Kansassa toukokuussa 1995.
Virta oli juuri siirtynyt TuTosta Ässiin. Veli-Pekka Ketola hankki turkulaishyökkääjän maalintekijäksi.
– Ässät on menestyvä joukkue. Onhan se aivan eri asia pelata joukkueessa, joka yrittää koko ajan voittaa, Virta perusteli siirtoaan.
Virran ensimmäisellä patakaudella fanit kävivät jo katselemassa turkulaiselle hamekangasta. Kovan laukauksen laituri osui vain seitsemän kertaa.
Kun Virralle jo TuTosta tuttu Juhani Tamminen tarttui Ässien ohjaksiin syksyllä 1996, alkoi tapahtua. Ei tosin heti, sillä joulutauolle lähdettäessä Virta oli osunut vain kolme kertaa.
Mutta vuodenvaihteen jälkeen hamekankaat poltettiin. Virta paukutteli Ässien kolmosketjussa Marco Poulsenin ja Ari Saarisen rinnalla 19 osumaa. Tammikuussa 1997 vahva laituri palkittiin SM-liigan kuukauden parhaana pelaajana.
Kaikkiaan 22 maalin kausi olikin Virran paras. Mies onkin eri haastatteluissa muistellut aikaansa Ässissä lämmöllä. Myös Virran ensimmäinen lapsi syntyi Porissa.
Huippukauden 1996–97 jälkeen tulosta ei kuitenkaan enää tullut. Kesken seitsemän maalin seuraavan kauden Virta siirtyi 1. divisioonaan Kärppien riveihin. Ura huipulla oli ohi.
Valmentajana Virta on kuitenkin palannut huipulle, oikeastaan korkeammalle kuin kertaakaan pelaajana. Se on ollut yllätys ainakin ässäaikojen pelikavereille.
– Pekka ei ollut luonteeltaan lainkaan niin itsevarma, että olisin ikinä voinut kuvitella häntä valmentajana, mietti ex-patakapteeni Olli Kaski syksyllä Satakunnan Kansan haastattelussa.
Mutta niin vain Virrasta on tullut valmentaja. Itsevarma kuin Juhani Tamminen tai Hannu Jortikka.
Kotikaupunkinsa ylpeyden TPS:n ruorissa Virran itsevarmuutta on koeteltu. Opit eivät ole vielä purreet, ja joukkue majailee liigan jumbona.
Kuinka Virralle käy perjantai-iltana? Onko edessä paluu Turkuun hame päällä, vai tuleeko tulosta?











Sillä on jo !
Ilmoita asiaton kommentti