Lauluvoimaa ja arjen havaintoja

Kuuluuko tämä teille? Teksti Anja Erämaja ja muita. Dramatisointi ja ohjaus Kirsi-Kaisa Sinisalo. Ensi-ilta 4. helmikuuta Rauman kaupunginteatterissa.

Nuori nainen ihastelee postimiestä hississä ja haluaa perhosten kuvia rappukäytävän kaikkiin oviin.

Vanhus sadattelee yläkerrasta kantautuvia vessaääniä ja pudottaa joulukuusen tahallaan naapurin niskaan. Teinitytöt kiskovat kossua ja siideriä traagisin seurauksin.

Rauman kaupunginteatteri keskittyy laulupitoisessa näytelmässään pieniin, vaihtelevista näkökulmista tehtyihin arkisiin havaintoihin.

Punaisena lankana on sama taloyhtiö, jonka asukkaat pääsevät ääneen kukin vuorollaan. Puheosuudet tulvivat tunteita – menneisyyden kaipuuta, toiveikkuutta, yksinäisyyden ja läheisyyden pelon välistä ristiriitaa. Turhan suuri monologipitoisuus ja tekstien välinen irrallisuus syövät tehoa kokonaisuudelta. Toinen puoliaika on ensimmäistä tiiviimpi. Sen kattavaksi teemaksi nousee eri kulmista tarkasteltu parisuhdeproblematiikka.

Lauluvoimaa raumalaisilla riittää ihailtavalla leveydellä.

Kukin seitsemästä näyttelijästä pääsee vuorollaan valokeilaan, ja ääntä ja taitoa piisaa jokaisella.Tarjolla on vaikuttavien soolo- ja duonumeroiden lisäksi koko ryhmällä esitettyjä kappaleita, jotka pysyvät moniäänisinä ihailtavasti kasassa.

Tyylilaji vaihtelee Ruusu on punainen - ja Hetken tie on kevyt -kappaleiden paatoksesta Naapurin roskat - ja Väärä mies -rallien hirtehiseen huumoriin, jota oivaltava koreografia tukee.

Kohokohtia on tasaisen laadukkaasta lauluvalikoimasta vaikea nostaa esiin, mutta Raisa Sorrin tulkitsema En mä itke miehen tähden sekä koko ryhmää hyödyntävä avausraita Harvoin tarjolla jäävät mieleen tunteikkaina suorituksina.

Kun Perttu Suomisen johtama yhtye luo elävää, instrumentaatioltaan ja sovituksiltaan vaihtelevaa taustaa lauluille, draamallisesti hyvää keskitasoa oleva näytelmä nousee musiikilliselta toteutukseltaan lähelle kiitettävää arvosanaa.

Mikko I. Elo