Jazzkansa
Päivitetty 24.7.2010 09:25, julkaistu 23.7.2010 12:02

Laatupuhaltajat pistävät pastissiksi

Kuva: Kari Mankonen
Mikko I. EloLähetä palautetta toimittajalle
Suomalainen, nuori big band -jazz innostaa yleisöä suuteloimaan. Mikäs sen sympaattisempaa!

– Tervetuloa Pori Jazz -festivaalin viralliseen jazzosuuteen!

Säveltäjä-johtaja-kitaristi-pianisti Valtteri Pöyhösen spiikissä piilee totuuden siemen. Yhtye on juuri lopettanut settinsä toisen kappaleen Swingtime in X-berg. Soitannassa kaikuu vahvana 40-luvun big band -perinne, joka suodattuu 60-lukulaisen Henry Mancini -leffamusatatsin kautta Pöyhösen koplan nautittavaan käsittelyyn.

Lähes pastissista on kyse, sillä teemamelodiat ja rytmiset koukut ovat paikoin kovin tutun kuuloisia. Kappaleet ovat kuitenkin Pöyhösen omia, tuoreita sävellyksiä.

Asiansa osaavat puhaltajat saavat soolovuoronsa yksi kerrallaan. Laatutaso ja tyylitaju pysyvät läpeensä korkeina, mutta suurimman vaikutuksen tekevät Antti Sarpila pitkällä, polveilevalla klarinettisoolollaan kappaleessa Skalitzer Special sekä etenkin Timo Lassy, jonka baritonisaksofoni dominoi muhkealla soundillaan päätöskappaletta Easily Flammable.

Jazzin historia, instrumenttien hallinta ja yhteensoitto ovat orkesterilla hulppeasti hanskassa, mutta oma sanottava jää sittenkin ohueksi. Muita kappaleita rakenteellisesti monisäikeisempi Friday Fashion sisältää vinhoja draamallisia siirtymiä. Kenties tuolta suunnalta löytyisi oma polku?


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot