Jazzkansa
Päivitetty 24.7.2010 18:10, julkaistu 23.7.2010 21:24

Lähes sinivalkoinen ääni

On tavallaan sääli, ettei Magnus Carlson sattunut syntymään Suomeen. Meillä nimittäin olisi ollut hänelle tilausta. Monipuolinen ruotsalaisartisti kuuluu Skandinavian herkimpiin kaihokurkkuihin, jonka äänivarat ovat kansainvälisessäkin vertailussa aivan omaa luokkaansa.

Weeping Willows -yhtyeen johtajana parhaiten tunnettu Carlson on myös poikkeuksellisen intohimoinen lavaesiintyjä. Kun olin katsomassa ”itkupajujen” sydäntä pakahduttavaa esitystä Helsingin Tavastialla vuonna 1999, muistan Carlsonin pitäneen kädessään punaista ruusua ja itkeneen itsekin keikan herkimmissä kohdissa. Siinäpä omalle taiteelle omistautumista konkreettisimmillaan.

Lavan ulkopuolella Carlson on kuitenkin iloluontoinen veikko ja leppoisan rempseä huumorimies.

– Näin siviilissä, hän naurahtaa.

Tangon hurmiossa

Hänet tunnetaan kovana suomalaisten iskelmälegendojen fanina, osittain ehkä siksi, että Ruotsissa tämä musiikkikulttuurinen laji ei ole koskaan sen enempää kukoistanut.

Mies hurmioituu puhuessaan tangosta, Olavi Virrasta ja Topi Sorsakoskesta. Topin ja Agentsin In Beat -levy tuli Carlsonille tutuksi jo nuoruusvuosina Tukholmassa suomalaisten maahanmuuttajien myötävaikutuksella.

– Esimerkiksi Surujen kitara on upea kappale. Mielestäni kaihoisat suomalaislaulajat kietoutuvat tavallaan samaan suureelliseen melankoliaan kuin vanhat suosikkibändini The Smithsistä The Cureen.

Muun muassa Elvikseen, Walker Brothersiin ja Roy Orbisoniin rinnastetun Weeping Willowsin ohella Carlson tykkää myös jatsata. Viime vuonna hän julkaisi jazzesikoisensa ruotsalaisista ammattimuusikoista koostuvan Moon Ray Quintetin kanssa.

Vuodessa jazzjätiksi

Ja tässä sitä ollaan, että eilen hän esiintyi Otava Factoryssä teemalla European Jazz Giants.

– Se on aika huvittavaa, sillä kuulin ensimmäisen oikean jazzkeikkani vasta vuosi sitten ja tämä bändi perustettiin samoihin aikoihin. Olen siis vuodessa noussut mitättömyydestä eurooppalaiseksi jazzjätiksi, Carlson sutkauttaa.

Moon Ray Quintet on jo saanut valmiiksi uuden levynsä, jonka on määrä ilmestyä lokakuussa. Sillä kuullaan covereita muun muassa Nick Cavelta ja Echo & The Bunnymeniltä.

– Tässä yhtyeessä minua kiehtoo juuri se, minkälaisia asioita kaltaiseni poplaulaja ja Ruotsin parhaat jazzmuusikot voivat saada yhdessä aikaan, Carlson intoilee.

Pori Jazzista ensikertalainen on täysin innoissaan. Häntä kiehtoo komean festivaalimiljöön lisäksi laadukas jazzdesign.

– Julisteet ja t-paidat ovat upeita. Ostin juuri tyttärelleni makean Kids Festival -paidan. Hän ihastunee siihen ikihyviksi.

Suomirakkaalta artistivieraalta pitää vielä lopuksi udella täkäläistä suosikkijuomaa.

– Yhden tähden jallu. Se on ihan parasta, kuuluu vastaus.


AVAINSANAT:

Kirjoita kommentti

Ohjeet: Voit aloittaa keskustelun ja jättää kommentin kirjautumatta palveluun. Kirjoittajat vastaavat itse kommenteistaan. Keskustelu on ennakkomoderoidu eli kommentit luetaan ennen julkaisua.

Kommentti

www.autotalli.com www.etuovi.com www.mikko.fi www.mascus.fi www.vuokraovi.com www.monster.fi
Tämän alueen uusin tarjonta:
Satakunnan Kansa  Pohjoisranta 11 E  Vaihde 010 665132  Fax 010 6658330 | Käyttäjäehdot | Sopimusehdot