Verevää ja veretöntä kauhua
Bram Stoker: Draculan vieras ja muita kauhukertomuksia. Esipuhe ja suomennos Inkeri Koskinen. Tammi, 2012.
Draculan kirjoittajana tunnetun Bram Stokerin kuolemasta on huhtikuussa sata vuotta. Merkkipäivän kunniaksi ilmestyy yhdeksän, alkujaan englantilaisissa ja amerikkalaisissa aikakauslehdissä julkaistun kauhukertomuksen kokoelma, jonka goottilaishenkiset tarinat liikkuvat kidutuskammioiden ja vankityrmien, aavemaisten kaunottarien ja painajaismaisten ennustusten synkillä metsämailla.
Mukana on, ikään kuin kaupallisena vetonaulana, myös alkuperäisestä Dracula-romaanista pois jätetty luku, joka ei tarjoa erityisiä pelon väreilyjä. Kirjailijan kuolinvuoteellaan työstämän, osin keskeneräiseksikin jääneen valikoiman lujin tarina lienee eläinkauhua ja pimeyden mystiikkaa taiten sekoitteleva Squaw, jonka loppua kohti kasvavan tunnelman puitteissa Stoker lähestyy kiitettävän tyylikkäästi lajin mestaria Edgar Allan Poe’ta.
Kirjan muita kertomuksia vaivaavat löysyys ja vetämättömyys. Päähenkilöt uupuvat intensiteettiä ja syvempää kosketuspintaa, mistä johtuen varsinainen jännitys jää laimeaksi.
Parhaimmillaan Stoker liikkuu silti osaavasti harhojen, väkivallan ja kasvavan paranoian peruskokemusten äärelle, kuten novellissa Uni punaisista käsistä: ”Luoja yksin tietää kuinka se kävi, sillä jälkikäteen on vaikea muistaa, kuinka on vimman vallassa johtunut sanoista tekoihin, mutta pian huomasin seisovani hänen kuolleen ruumiinsa yllä, kädet kirkkaanpunaisina verestä, joka pulppusi hänen auki revitystä kurkustaan.”
Tyylitelty tunnelma, arvoitukselliset miljööt, ristiriitaiset persoonat ja tunteiden kierot liikeradat muodostavat jännitteisen temmellyskentän ihmisluonteen pimeimmille puolille. Stokerin kerronta on verevää ja lajin konventiot tarkasti sisäistänyttä, mutta persoonallinen kosketus hänen novelleistaan puuttuu.
Lauri Timonen
